Follow by Email

keskiviikko 30. joulukuuta 2015

Välipäivälöytöjä


Ennen oli hauskaa käydä välipäiväalennusmyynneillä etsimässä löytyisikö itselle mitään sopivaa. Nyt ei moinen käväissyt edes mielessä. Tavarapaljouden keskellä ennemminkin katselee, mistä voisi luopua. En ole siivoamisellakaan mieltäni nyt rassannut, sillä halusin käyttää joulun ajan työtauon olemiseen ja rauhoittumiseen hektisen syksyn jälkeen.

Alkuun siinä auttoivat sukulaislapset, jotka tulivat ennen joulua muutamaksi päiväksi kylään. Ei ehkä sinänsä rauhoittavaa, mutta irroitti ajatukset hyvin töistä. Leikkiin ja muuhun puuhaamiseen syventyminen teki hyvää! Seuraavaksi jouluvierailut, syöminen ja elokuvat veivät mukanaan, mutta Tapaninpäivän iltana alkoi olemisen sietämätön keveys tuntuakin raskaammalta. Ajatukset siirtyivät tekemiseen, suunnitteluun ja huolehtimiseen ja kas – olokin alkoi tuntua sairaalta. “Ei voi olla totta!!!”, ajattelin ja tankkasin itseni täyteen c-vitamiinia, sinkkiä ja d-vitamiinia sekä nukuin lähes vuorokauden.

En ole varma kumpi auttoi, mutta sairaus tuntuu ekan erän luovuttaneen. Eilen aloitimme yhteistyökumppanini kanssa n.s. töihin orientoitumisen. En enää erottele työtä ja muuta elämääni erikseen, ja kirjoittaminen yhdistyy molempiin. Otsikoin tämän kirjoituksen nimellä välipäivälöytöjä, sillä kaiken tuon edellä kertomani lisäksi mieleni on selkeästi hakenut jotakin uusia uria pienen pysähtymisen aikana... Osa niistä tuntuu jopa jakamisen arvoiselta.

Pysähtymisen arvon etsiminen on tullut tärkeäksi. Aloitin joulukuun alussa kirjoittamaan kynällä, pieneen siniseen vihkoon, itselleni tärkeitä ajatuksia. Niistä ensimmäinen oli: “Kuuntele, pysähdy, tutki ja nauti, sillä ainut varma asia on, että koskaan et tiedä, etkä ehdi kaikkea.” Pidin siitä niin kovin, että jaoin sen heti Fbssä ja sain kovasti tykkäyksiäkin sille. Sillä kirjoituskerralla ajatuksia siirtyi paperille numeroituna kuusi kappaletta ja tuo oli siis ensimmäinen.

Tänään avasin vihon uudelleen, sillä tuntui että halusin lisätä sinne jotain. Luin kuitenkin ensin muutama viikko sitten kirjoittamani asiat. Pidin niistä edelleenkin. Eniten kuitenkin alkoi naurattamaan oma touhuni; Olin hienosti nimennyt vihon alkamaan sanoilla 10 tärkeintä ajatusta. Sitten olin jo edellisellä kerralla kirjottaessani vetänyt yli tuon 10 ja vaihtanut eteen viitosen. Tämän jälkeen oli kuudes ajatus halunnut siirtyä paperille, eli olin päätynyt vetämään vitosenkin yli ja kirjoitanut eteen jo vähän epävarmemman kutosen.

Tänään sitten tajusin, miten oma tärkeilynhaluni ja hallinnan tarpeeni huutaa ilmi tuosta otsikosta. Onneksi alkoi naurattamaan, eikä niinkään harmittamaan! En enää vetänyt viivaa kutosen yli, vaan kirjoitin "hienon" otsikon päälle: Tärkeitä ja ei niin tärkeitä ajatuksia ja vielä piirsin hymynaaman perään.

Pidän tuota itselleni arvokkaana välipäivälöytönä mieleni poluilta. Ehkä siitä on iloa jollekin muullekin! Seitsemmänneksi ajatukseksi tuli sitten ihan kirjattuna: Elämä ei ole niin vakavaa kuin luulet!!! - nimenomaan kolmella huutomerkillä varustettuna.

Iloisin loppuvuoden ajatuksin Päivi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti