Powered By Blogger

maanantai 23. helmikuuta 2015

Kirja: Väsymys työelämässä - riskit ja hallinta ilmestymässä pian!



FRM, Fatigue Risk Management, alkoi ohjata työtäni ja sitä kautta myös koko elämääni noin kymmenen vuotta sitten. Tämä tiivistyy nyt 144 sivuiseen kirjaani, joka ilmestyy kirjakauppoihin maaliskuun puolenvälin tienoilla.

Voit tutustua kirjaan kustantajan www.neirol.fi sivulta ja halutessasi tilata kirjan myös suoraan minulta ennakkona hintaan 25 € sähköpostilla paivi (at) vitalgo.fi.

Kirjan teko kesti paljon kauemmin, kuin aloittaessani vuoden 2011 lopulla luulinkaan. Hyvä niin, sillä nyt tiedän siinä olevan enemmän sisältöä, käytännön asiaa ja kokemustakin, kuin olisi ollut nopeammalla valmistumistahdilla.

Tietokirjan tekeminen on haasteellista, ja varmasti jo kirjoittaessa osa asioista on kehittynyt eteenpäin. Väsymyksen ja siitä aiheutuvien riskien hallinta pitää sisällään unilääketieteen, ravitsemustieteen, käyttäytymistieteen ja vielä taloustieteenkin asiaa.

Teoriaopinnot näistä asioista ovat tärkeitä ja itsekin opiskelen niitä innolla yhä lisää. Kirjaan olen tiedollisen pohjan lisäksi pyrkinyt saamaan näitä asioita yksilön, organisaation ja käytännön työelämän kannalta sopivaan muotoon.

Suurin toiveeni kirjan ilmestyessä on, että se lisäisi väsymyksen hallinnan mielekkyyden oivaltamista erilaisissa organisaatioissa. Väsymysriskin hallintaan (FRM) ei ole yhtä mallia, vaan jokaisen yrityksen täytyy se itse luoda.

Aloittaesani 2005 hakemaan tietoa asiasta ja soveltamaan sitä työssäni resurssivastaavana ei Suomesta löytynyt asiaan tietoa. Toivon tästä kirjasta löytyvän nyt niitä vastauksia, joita itsekin silloin etsin. Tämä kirja on siis ihmisille, jotka tekevät vastuullista työtään turvallisuuden, työssäjaksamisen ja -viihtymisen puolesta tuloksellisuutta unohtamatta.

Onnellisena kirjan valmistumisesta ja vähän perhosia vatsassa tunteella toivotan kaikille vireää viikonalkua!

- Päivi

maanantai 9. helmikuuta 2015

Anna itsellesi vapaata!

Anna itsellesi joskus myös lupa väsyä.
Alkutalvi on ollut meillä Virvotteessa ainakin hyvin tuotteliasta ja jopa kiireistäkin aikaa. Välillä pitää oikein muistuttaa itsellekin kaikki omat opetukset ja kerrata vireyden perusasioita: Mielen hallintaa, riittävää unta, laadukasta ja säännöllistä ravintoa, sopivasti liikuntaa ja työn määrän suhteuttamista.

Tuon työn suhteuttamisen kanssa on joskus vaikea elää. Tahtoa ja vireyttäkin löytyy välillä venytettynä vaikka miten pitkään, mutta sen jälkeen on muistettava se, miten palautuminen tästä ”venytyksestä” vie aikansa. Itse olen ottanut nyt tavaksi järjestää suurinpiirtein kerran parissa kuukaudessa pidemmän (3-5 päivää) vapaaputken ja lähden silloin pois työ- ja kotiympyröistä.

En toki tarkoituksella venytä jousta aina loppuun odottaen sitten tuota lepojaksoa, vaan pyrin muutenkin pysymään kohtuudessa. Silti olen huomannut, että pidempi vapaa todella lataa akkuja ja antaa voimaa enemmän kuin pelkät viikottaiset ”normivapaat”. Lisäksi olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa, että nuo pidemmät vapaat on ”aikatauluttamattomia” ja melko vapaita puhelimesta, netistä sekä jopa tv.stä. Silloin saa lojua, lukea, ulkoilla, haahuilla, unelmoida – ihan mitä vaan.

Pidä sinäkin huoli riittävästä ”aikatauluttamattomasta” ajasta. Pyhitä lepopäiväsi lepoon ja rentoutumiseen sekä jätä yhteydenpito ympäristöön vapaalla vähemmälle. Ei aina tarvitse olla saatavissa kiinni, eikä aina tarvitse huolehtia jostain. Siihen on sitten taas kaikki mahdollisuudet, kun päätät niin. On vain uskottava, että maailma pyörii ilman sinun jatkuvaa aktiivisuuttasi - se nimittäin oikeasti tekee niin... ja vaikka olisi muutaman päivän ihan itsensä kanssa, siihen aktiivisuuden  pyörteeseen on helppo taas imeytyä mukaan - kalenteri pitää siitä huolen :-)

lauantai 7. helmikuuta 2015

Lauantaipäivän ratoksi...

Opiskelu on aina hyväksi.

Opetan itse väsymyksen ja sen riskien hallintaa. Koska tätäpäivää ja tulevaisuutta kuvaa verkko-opiskelu, olen nyt syventymässä sen saloihin HAMK:in Aikuiskouluttajan Pedapakki -kurssilla.

Kouluttamista olen jo siirtänytkin osin myös verkkoon. Tämä bloggailu on kuitenkin itselleni vielä vierasta, vaikka kirjoittamista rakastankin! Nyt vuorossa siis blogin opettelu :-).

Suoritimme aiheen opiskelun vertaisopintoina, eli jakauduimme ryhmiin ja jokainen ryhmä opetteli eri asioita. Meillä oli aiheena google sites ja sinnekin tuli luotua jo FRM-sivusto: https://sites.google.com/site/frmfinland/ ... Eli tehokasta opiskelua! Nyt opettava ryhmä neuvoo, miten blogia kirjoitetaan ja ylläpidetään. Tässä tulos :-) tähänasti.

Jatketaan....