Kaamoksen kampittamiseksi

Minulta pyydettiin juttua Uniliiton kautta SAK:n tiedotuskirjeeseen tarkoituksena, että antaisin vinkkejä heräämisen helpottamiseen syysaamuina.

Ensin lähestyin juttua tausta-ajattelulla... siis sillä, miten ylipäätään voi herätä vireänä. Siihen kuuluivat työni ja unitieteen perustat:

    1. Unen arvostus, johon liittyen unihygienia
    2. Oman rytmin ymmärrys
    3. Unen pituus ja laatu
    4. Päivittäinen mielentila/ravinto/liikkuminen/palautuminen
    5. Kirkasvalon käyttö

Sitten aloin miettiä, että joopa joo... nämä on oikeasti tärkeitä, mutta antavatko ne lukijalle kuitenkaan yhtään lisävireyttä syksyn kaamospimeyteen.
Toki, jos asiaa sisäistää, mutta yleisesti jostain tiedotuskirjestä luettuna se ei varmastikaan helpolla  aukea.

Eli ei muuta kuin uutta, vähän lukijaystävällisempää ajatusta kehittämään.  Koska tiedotuskirjeeseen tuli tiivis,  hienosti toimittajan editoima versio, pistän tähän blogiin sen alkuperäisen pidemmän  tekstini. Toivon, että siitä saat kaamosaamuihisi apua :-)

Konsteja kaamoksen kampittamisekesi:

1. Kirkasvalo: 
Sytytä herättyäsi kirkasvalolamppu, jossa tehoa löytyy vähintään 2000-3000 luksia. Käytä tätä heräämisen jälkeen 20 cm etäisyydeltä noin puoli tuntia, 40 cm etäisyydeltä tunnin ja 60 cm etäisyydeltä 2 tuntia päivässä.  Kevyen mallin voit ottaa mukaan vaikka työpaikalle jatkamaan valohoitoa. Vuorokausirytmimme säätyy valon tahdittamana, siksi valo aamulla lopettaa unihormonin vaikutuksen ja nostaa vireyttä.

2. Kylmä vesi: 
Pese kasvot kylmällä vedellä ja juo lasillinen vettä tyhjään mahaan. Verenkiertosi virkistyy ja aineenvaihduntasi lähtee käyntiin. Vesi virkistää aina. Juo vielä toinenkin lasillinen ennen töihin lähtöä ja muista juoda sitä säännnöllisesti myös töissä. Usein nuutunut olo paranee jo sillä.

3. Kofeiini:
Nauti kofeiinipitoista juomaa vähän ennen töihin lähtöä. Kortisolitaso on heräämisen jälkeen luonnostaan korkealla ja siten jo virkistänyt sinut, siksi kofeiini poistaa mahdollista väsymyksen tunnetta parhaiten n. tunnin jälkeen heräämisestä. Kofeiini nostaa verenpainetta ja sydämensykettä ja jopa tarkkaavaisuuden on todettu parantuvan sen avulla. Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä ja riippuu aineenvaihdunnasta ja kofeiinin nauttimisen päivittäisisitä määristä, miten paljon se sinuun vaikuttaa.

4. Kananmuna:
Laita kananmuna keittimeen heti herättyäsi ja tee aamutoimet sillä aikaa kun se kypsyy, tai tee herkullinen munakas, jos ehdit. Kananmunasta saat lähes kaikkia tarvitsemiasi aineita kehollesi ja mielellesi. Siitä löytyy proteiinia, terveellisiä rasvoja, monia tarvitsemiasi vitamiineja ja mineraaleja. Lisäksi se pitää nälkää kurissa pitkään, joten jaksat aamusi ilman turhaa nälän tunnetta.

5. Kävely:
Liikkuminen herättää kehosi toimimaan, aineenvaihduntasi paranee ja stressi lievenee. Ulkoilma lisäksi virkistää, joten hengittele raikasta ilmaa, kohenna ryhtiä ja ota muutama venytys vielä ennen päivän alkua. Kiitä vielä itseäsi siitä, että näin teit päivästäsi paremman!

Näillä konsteilla helpotat aamuasi, mutta tarvitset jaksamisesi tueksi ilman muuta riittävästi unta ja myös päivittäistä palautumista. 

Päivi Saarijärvi
FRM -vireysvalmentaja
VITALGO

ps. http://shop.vitalgo.fi/ osoitteesta löytyy kirkasvaloa ja muita keinoja syksyn piristämiseen!

Hengitys ja uni

Itsenäisyyspäivänä nautin, kun linnan juhlissa 100 vuotias veteraani Tauno Hämäläinen sanoi pitkän iän salaisuuden olevan “Kunhan muistaa hengittää.” Lauseessa kiteytyy sekä sanojan iloinen persoona, että vireyden pari kulmakiveä; muisti ja hengitys.

Koska hengittäminen on meille itsestään selvä hengissä pysymisen ehto, siihen ei oikein tule kiinnittäneeksi huomiota. Ei ainakaan niin kauan, kun se toimii sekä valveaikana että nukkuessa. Toisaalta, jos sen kanssa on pieniäkin ongelmia, ne aiheuttavat heti ahdistusta, erilaisia muita seurannaisoireita ja jopa pelkoa.

Unen ja vireyden asiantuntijoina hengitys on yksi valmennuksiemme kohteista. Siksi kiinnostuin kun Uniliitto järjesti Vantaalla luennon Buteyko-hengitysmenetelmästä. Lupasin kirjoittaa aiheesta ja sainkin taas luennolta uutta, mielenkiintoista ajateltavaa.

Konstantin Buteykon (lääketieteen tohtori) kehittämä menetelmä kehottaa pienentämään hengitysvolyymia. Syy tähän on siinä, että hiilidioksiditason ollessa alhainen, heikentyy happimolekyylien irtaantuminen veren punasoluista elinten ja kudosten käyttöön.

Luennon veti Hoitava Hengitys -ohjaaja Marketta Manninen. Hän piti meille muutaman hengitysharjoituksen auttamaan hengityksen vähentämisessä.

Oma hengitykseni on kohtuullisen oikeaa; hengitän nenän kautta, käytän palleaa, hengitykseni ei juuri näy kehossani enkä onnekseni kärsi uniapneasta. Harjoitukset saivat minut kuitenkin huomaamaan eron sisäänhengitykseni pienentyessä; Puhun paljon työssäni ja liikun aivan liian vähän. Valmiustilakin on varmasti enemmän päällä kuin lepotila. Nämä kaikki saavat ylihengityksen käyntiin.

Marketta teki meille pienen kontrollipaussi testin. Siinä pidätettiin hengitystä normaalin uloshengityksen jälkeen vain niin kauan kuin se oli helppoa ja stressitöntä. Tämän jälkeen hengitys tuli jatkua normaalisti eli ei hengästyneenä. Samalla lasketaan sekunteja. Itselläni tulos oli vaivaiset 16 sekuntia. Hyvän terveyden määritelmä on Butyeko-menetelmän mukaan KP 40 s.

Hyviä keinoja hengitysmäärän pienentämiseen ovat:

• Nenähengitys. Eli suu pitäisi pysyä kiinni hengitettäessä. Myös liikkuessa! Yön ajaksi sen voi vaikka teipata apteekista saatavalla ihoteipillä.
• Hengitykseen tulee kiinnittää huomiota. Hengittäessä tulee käyttää palleaa - siis hengitys alas vatsaan eikä keuhkojen yläosaan.
• Hengitysharjoituksena voi tehdä lyhennettyä sisäänhengitystä: Istu rennosti selkä suorana, aseta kädet vartalolle - toinen rintakehälle ja toinen vatsan päälle, hengitä sisäänhengitys hieman lyhyempänä, kuin normaalisti ja anna uloshengityksen tapahtua vapaasti, pidä hartiat ja olkapäät alhaalla ja rentona. Ilmanälkä pitää tuntua, muttei saa stressata. harjoituksen pituus tulisi olla vähintään 5 minuuttia ja sitä voi tehdä 4 x 5 min jaksoissa.

Aion kokeilla tehdä noita harjoituksia aina silloin tällöin, sillä ymmärrän ja hvyäksyn takana olevan perusperiaatteen: Kun hengitän suositeltua enemmän, vereni happipitoisuus, joka on n. 98%, ei kasva. Sen sijaan hiliidioksiditaso alenee, ensin keuhkoissa, sitten veressä, kudoksissa ja soluissa. Tämä puolestaan heikentää hapen irtautumista punaisten solujen hemoglobiinimolekyyleistä.

Menetelmästä on todettu olevan apua astman oireissa, allergeenien vähenemisenä, kuorsauksen ja uniapnean helpottamisena, mielen rauhoittumisena, liikunnan tehostumisessa, painonhallinnassa, eli hyvin elämänlaatua parantavissa tekijöissä. Kiinnostuessasi asiasta enemmänkin löydät Marketan sivuilta: www.hoitavahengitys.fi lisää vinkkejä ja tietoa. Muistetaan hengittää :-) ja lupaamme Virvotteen kirjoituksissa ja luennoillamme muistutella teitä oikean hengittämisen tärkeydestä.

Päivi Saarijärvi

FRM -vireysvalmentaja

VITALGO / Virvote

paivi(at)vitalgo.fi

Iloista työtä ja elämää

Kevät on uuden alkua ja usein myös jonkun valmiiksi saattamista

 

Mielen ohjelmointia

Itselläni on tänä keväänä muutamankin jutun valmiiksi saattaminen juuri nyt tapetilla.  Viikonloppuna sain NLP -practitioner -todistukseni. Tämä koulutus on avannut silmiäni hyvin PALJON vuorovaikutuksen, omien rajojen, erilaisten maailmankatsomusten ja oman vastuun parempaan ymmärtämiseen.
Oppimista on ilman muuta vielä enemmän edessä kuin "valmista" tietoa päässä - mutta sekin oivallus tuntuu vallan mainiolta ja kehittävältä.
 

NLP

• Ohessa kuva todistuksista ja opintojen "pääkuva":

 Niistä ihaninta oli opettajan idea laittaa jakoon tuo yläosan oikeanpuoleinen paperi. Siihen jokainen opiskelukaveri ja myös opettaja laittoivat kustakin opiskelijasta yhden sanan, joka kuvaisi hänen mielestään parhaiten  keskelle nimettyä tyyppiä. 

Kun sain paperin sitten kierroksen jälkeen käteeni,  luki suurimmassa osassa viivoja jotain ilosta. Kaikki muukin oli ihanaa luettavaa, mutta tuo ILO jäi erityisesti mieltä keventämään. "Ilo-todistus" tuntuu jopa tärkeämmältä, kuin varsinainen "virallinen todistus":-). Taidanpa kehystää sen työhuoneen seinälle....

 

Yritystoiminnan kehittämistä

NLP - opintojen lisäksi olen opiskellut yritystoiminnan johtamista Suomen Yrittäjäopistossa, ja sekin kurssi alkaa kohta olla päätöksessään. Teen parhaillaan raporttia kehitystehtävästä, jonka itselleni opintojen aikana valitsin.  Tämä taas sai aikaan tsekkausta suunnitelmien ja toteumien parissa. Lisäksi pienen lisäpaineen loin itselleni, koska en ole viimeisenä opintojen lähipäivänä paikalla ja lupasin esittää videolla kehitystehtäväni muille...

Täydentelin tänään raporttiani ja aloitin videon teon tekemällä sisällysluettelon ja pienen käsikirjoituksen videota varten. Sain sen hyvälle tolalle, josta pääsen sitten ensi viikolla hyvin eteenpäin.  Kehitystehtävä käsittää yritykseni VITALGO:n ydinasian FRM:n saantia julkisuuteen ja toimintaan. Oli mukava huomata miten innoissani tähän hommaan lähdin ja miten kivalta tuntui omia "jälkiä" tarkastella ja verrata suunnitelmia nykypäivään. Tunsin siis suurta TYÖNILOA!

VITALGO / WGH 2016

• Ohessa TYÖILO kuva keväältä.

On hienoa, kun voin todeta tekeväni sitä työtä, josta oikeasti saan iloa. Lisäksi olen enemmän kuin tyytyväinen siihen, että olen oppinut työn ja levon rajat itsekin, koska niitä myös muille ohjeistan.

Aina välillä itseltäkin meinaa ilo olla vähissä. Etenkin, jos keskittyy omiin, toisten tai ihan vaikka maailman ongelmiin. Olen kuitenkin todennut, että niihin liikaa keskittymällä kadottaa oman tien ja tavoitteen.

Siksi halusin tänään kirjoittaa tämän blogin aiheella "Iloista työtä ja elmää",  vaikka se voi huolien keskellä painivasta tuntua "ylipirteältä".

Toivon lisää iloa kaikkien elämään, hymyä, hassuttelua ja naurua. Niiden avulla asiat luistavat paremmin ja kun vielä päättää että, "kaikki järjestyy", tekee hyvää itselleen!

Iloisen tiistaipäivän tunnelmissa,
Päivi

Välipäivälöytöjä

Ennen oli hauskaa käydä välipäiväalennusmyynneillä etsimässä löytyisikö itselle mitään sopivaa. Nyt ei moinen käväissyt edes mielessä. Tavarapaljouden keskellä ennemminkin katselee, mistä voisi luopua. En ole siivoamisellakaan mieltäni nyt rassannut, sillä halusin käyttää joulun ajan työtauon olemiseen ja rauhoittumiseen hektisen syksyn jälkeen.

Alkuun siinä auttoivat sukulaislapset, jotka tulivat ennen joulua muutamaksi päiväksi kylään. Ei ehkä sinänsä rauhoittavaa, mutta irroitti ajatukset hyvin töistä. Leikkiin ja muuhun puuhaamiseen syventyminen teki hyvää! Seuraavaksi jouluvierailut, syöminen ja elokuvat veivät mukanaan, mutta Tapaninpäivän iltana alkoi olemisen sietämätön keveys tuntuakin raskaammalta. Ajatukset siirtyivät tekemiseen, suunnitteluun ja huolehtimiseen ja kas – olokin alkoi tuntua sairaalta. “Ei voi olla totta!!!”, ajattelin ja tankkasin itseni täyteen c-vitamiinia, sinkkiä ja d-vitamiinia sekä nukuin lähes vuorokauden.

En ole varma kumpi auttoi, mutta sairaus tuntuu ekan erän luovuttaneen. Eilen aloitimme yhteistyökumppanini kanssa n.s. töihin orientoitumisen. En enää erottele työtä ja muuta elämääni erikseen, ja kirjoittaminen yhdistyy molempiin. Otsikoin tämän kirjoituksen nimellä välipäivälöytöjä, sillä kaiken tuon edellä kertomani lisäksi mieleni on selkeästi hakenut jotakin uusia uria pienen pysähtymisen aikana... Osa niistä tuntuu jopa jakamisen arvoiselta.

Pysähtymisen arvon etsiminen on tullut tärkeäksi. Aloitin joulukuun alussa kirjoittamaan kynällä, pieneen siniseen vihkoon, itselleni tärkeitä ajatuksia. Niistä ensimmäinen oli: “Kuuntele, pysähdy, tutki ja nauti, sillä ainut varma asia on, että koskaan et tiedä, etkä ehdi kaikkea.” Pidin siitä niin kovin, että jaoin sen heti Fbssä ja sain kovasti tykkäyksiäkin sille. Sillä kirjoituskerralla ajatuksia siirtyi paperille numeroituna kuusi kappaletta ja tuo oli siis ensimmäinen.

Tänään avasin vihon uudelleen, sillä tuntui että halusin lisätä sinne jotain. Luin kuitenkin ensin muutama viikko sitten kirjoittamani asiat. Pidin niistä edelleenkin. Eniten kuitenkin alkoi naurattamaan oma touhuni; Olin hienosti nimennyt vihon alkamaan sanoilla 10 tärkeintä ajatusta. Sitten olin jo edellisellä kerralla kirjottaessani vetänyt yli tuon 10 ja vaihtanut eteen viitosen. Tämän jälkeen oli kuudes ajatus halunnut siirtyä paperille, eli olin päätynyt vetämään vitosenkin yli ja kirjoitanut eteen jo vähän epävarmemman kutosen.

Tänään sitten tajusin, miten oma tärkeilynhaluni ja hallinnan tarpeeni huutaa ilmi tuosta otsikosta. Onneksi alkoi naurattamaan, eikä niinkään harmittamaan! En enää vetänyt viivaa kutosen yli, vaan kirjoitin "hienon" otsikon päälle: Tärkeitä ja ei niin tärkeitä ajatuksia ja vielä piirsin hymynaaman perään.

Pidän tuota itselleni arvokkaana välipäivälöytönä mieleni poluilta. Ehkä siitä on iloa jollekin muullekin! Seitsemmänneksi ajatukseksi tuli sitten ihan kirjattuna: Elämä ei ole niin vakavaa kuin luulet!!! - nimenomaan kolmella huutomerkillä varustettuna.

Iloisin loppuvuoden ajatuksin Päivi

Rauhoittumisen vaikeudesta ja ihanuudesta.

Vietän itselleni harvinaislaatuista juhannusta. Yleensä on ystäviä, sukua ja muita ihmisiä joko kokoontunut meille tai sitten on itse hakeutunut lajikumppanien seuraan juhlimaan. Nyt sattui niin, että miehelläni oli töitä koko juhannus varhaisesta aamusta aina iltakuuteen. Päätin siksikin vaihteeksi tosissani rauhoittua yksinään suomalaisessa järvimaisemassa, lukea, liikkua ja levätä. Etenkin päätin unohtaa työasiat, sillä yrittäjänä ne tuntuvat pyörivän päässä lähes kaiken aikaa, vaikka työkseen selittää rauhoittumisen tärkeyttä... Vastasin kaikkiin lähtökutsuihin kieltävästi ihan hyvillä mielin, enkä varannut jääkaappia täyteen juhlaruokia tai -juomia, kuten tavallisesti. Jo tunsin rauhan laskeutuvan, kun ei tarvinnut kauppoihinkaan rynniä!

Aatto meni oikein mukavasti. Touhuilin sitä ja tätä, kävin lähikaupassa hakemassa uusia perunoita ja kalaa. Satoi ja oli kohtuullisen koleaa, mutta se ei haitannut lainkaan. Tuumailin siivoavani kesäkatoksemme alkukesän tuulten tuiverrukselta ja laitoin musat soimaan. Kissani pyörivät ihmeissään ja onnellisena jaloissa ja lopulta totesivat, että kaipa tässä nyt sitten ollaan ihan paikoillaan ja voi rauhoittua katselemaan emännän touhuja. Istuttelin muutaman kesäkukan ja kas...aurinkokin alkoi paistamaan ja niinpä vetäisin ruohonleikkurin käyntiin. Aikani lykittyäni joku puska tarttui kaasarin vieteriin (tai johonkin...) ja irroitti sen, enkä löytänyt enää sille oikeaa kiinnikepaikkaa. Siihen jäi ruohonleikkaus. Harmitti vähän, sillä aikomus oli yllättää mieheni hoidetulla nurmikolla ja siistillä pihalla...

Tunsin jo kuitenkin tehneenikin jotain, joten istahdin ja nautin istuttamistani kukista ja puoliväliin edenneestä ruohonleikkauksesta. Laitoin juhannusviestejä sinne tänne ja hain lasillisen valkoviiniä hyräillen ja tanssahdellen radion kesämusan tahtiin. Onpas tämä rentoutuminen mukavaa!

Mieheni tullessa olin jo hakenut viikatteen, jolla huitelin menemään omenapuiden alustoja puhtaaksi. Patistin häntä heti laittamaan leikkurin vieterin paikalleen ja niin kiltti, tehokas mieheni heti tekikin. Sitten niitimme nurmikentät loppuun urakalla ja ups.. kellokin meni pikkasen yli iltakuuden. No ei se nyt kai ole ihan minuuteista kiinni, koska se lippu nostetaan! Niinpa puoli seitsemältä nousi siniristilippu salkoon ja uudet perunat lähtivät pesuun ja grilli kuumaksi. Perunat höyrystymään, kala grilliin mieheni lennolta tuomien braatwurstien kanssa ja bon appétit. Toinen lasillinen valkoviiniä siivitti ruuan mukavasti alas.

Rantasaunaankin olin ehtinyt kantaa puut ja sytyttää tulen pesään, joten pian ruuan jälkeen pääsimme nauttimaan saunan ja uimisen riemusta. Sihautin paikallisen uuden panimon olutpullon auki saunan kuumuudessa samalla kun mieheni siemaili vichyään, lentämään kun oli lähdössä seuraavana aamuna aikaisin. Vähän jo alkoi raukaista tehokkaan päivän jälkeen... ja kun vielä tiesi, että mies joutuisi jokatapauksessa heräämään ennen kuutta, menin itsekin nukkumaan jo kymmenen tienoilla. Tuumasin vain, että onpas tämäkin koettu – juhannuksena nukkumassa näin aikaisin. Ulkona aurinko paistoi järven takaa vielä täydeltä terältä...

Kolme (ok.. tais mennä neljäskin, muistin että otin yhden oluen siinä saunaa lämmitellessä...) alkoholiannosta varmisti, että uni ei ollutkaan kovin palauttavaa. Tottakai heräilin aamuyöstä ja tuskailin kun piti käydä juomassa vettä ja hikoilututti. Mieheni lähti ennen kuutta töihin ja uupuneena menin takaisin petiin. Nukuinkin varmaan yhden puolentoista tunnin syklin verran ja sitten heräsin enemmän tai vähemmän väsyneenä. Ulkona satoi, eikä päässyt edes kasvimaata kitkemään, hmm.. mitähän sitä tekisi. No kirjoja on luettavana kasa, aloitetaanpas niistä. Äh... ei oikein pysty keskittymään, pitäis siivota keittiö ainakin tiskeistä ja muusta. Sen tehtyäni palasin kirjan ääreen ja rauhoituinkin hetkeksi “Superaivojen” parissa, samalla pohtien, miten itse ajattelee “vääriä” ajatuksia eikä osaa irrottautua niistä tarpeeksi. No ok, kyllä tuota mieltä kuitenkin jo vähän on oppinut hallitsemaan. Kai tässä oikealla tiellä ollaan.

Kas sade loppui... eikun ulos! Jokin aika sitten perustamani kasvimaa näytti siltä, että mielikuvitusta käyttämällä sieltä löytyisi kasvipenkit ja välipolut... mutta piti olla kyllä hyvä mielikuvitus. No hanskat käteen ja nyhtämään. Hiki helmeillen otsallani totesin puolen tunnin nyhtämisen jälkeen, että joo.. onhan täällä sentään persiljaa, timjamia, minttua ja raparperia. Hyvä minä. Ja eikun jälleen se viikate käteen ja siistimään eilisiä ruohonleikkaamisen reunajälkiä. Ai kun alkoi näyttää siistiltä! Vettä juomalla oikein urakalla alkoi olo muutenkin kohentua. Päätin laittaa kalaa uuniin lounaaksi ja tehdä ihanan marja-raparperipiiraan. NAM. Kaikki onnistui ja söin hyvillä mielin ja sitten tuntui, että viime yön nukkumattomuus alkoi kostaantumaan. Päätin antaa itselleni päiväunioikeuden. Filtti mukaan ja sängynpäälle pötkölleen. Ei mennyt kuin pari minuuttia niin vaivuinkin syvälle uneen. Sade alkoi uudelleen ja matalapainekin veti minuakin yhä syvemmälle ja syvemmälle uneen. Taisin nukkua ainakin pari tuntia! Herätessäni oli melkoinen uni-inertia vallalla. Huuuuh, mitähän se kellokin jo on??? Tuntui vähän syylliseltä olo, enkä saanut kiinni että miksi ihmeessä – tätähän se piti ollakin, lepoa ja rauhaa. Päätin rauhoittaa mieltäni.

Heräilin siis rauhassa ja aloin seuraavaksi miettiä ystäviäni ja sukulaisiani – mitähän he puuhailevat missäkin päin. Olo tuntui hetken vähän yksinäiseltä. Sitten karaisin jälleen mieleni, tätähän mä halusin, nyt näpit irti puhelimesta ja muista viestimistä! Mieheni tuli jälleen kuuden kieppeillä kotiin ja tuumasi ensimmäikseksi, että saahan tänään olla vaan. Myönnän, että itse olin jo tuumaillut pientä ajelua tai vieraisilla käyntiä lähimökillä tai vastaavaa. Tajusin jälleen, että voi minua – toinen tulee töistä ja haluaa rentoutua ja itse ei pysty nauttimaan tästä hetken pysähdyksestä kaiken keskeltä. Päätin mennä ongelle, sillä siellä aina rauhoittuu.

Madot siis kaivuuseen ja kissaa houkuttelemaan mukaan. Kissa vilkaisi minua väsynein viirusilmin mieheni vatsan päältä sohvalta, jossa sai unista, levollista rapsutusta osakseen. Päätin jättää kollit elpymään ja suuntasin rantaan. Aurinkokin taas pikkasen kurkisteli pilvien takaa, järvi oli kohtuu tyyni ja muutama pisara silloin tällöin iski järven pintaan. Oli kaunista ja rauhallista. Mielikin taas vähän jäi paikoilleen, vaan hmm - saalistus, sehän on tärkeää. Kissa pitää opettaa kalan makuun ja näyttää että osataan sitä saalistaa vaikkei ihan yhtä taitavasti kuin nämä nelijalkaiset ystäväni. Matoa koukkuun (muovihanskoilla vähän vaikeaa...) ja kas jopa alkoi kalaakin tulla. Sangossa ui jo neljä kaveria, kun alkoi kyllästyttää. Sekä minua, että kaloja. Lähdin ylös hakemaan kissaa ihastelemaan puuhiani.

No nyt oli kissakin jo innoissaan, olivat vetäneet pikku päikkärit mieheni kanssa. Miehenikin tuli katsomaan kuinka hieno kalasaalis saa kohta kyytiä. Joopajoo... kissa kyllä ihmetteli, haisteli ja katseli, mutta sitten lähti omille teilleen, joten päästin kalaraukat takaisin järveen ja toivotin hyvää elämää. Toisaalta olin niiden puolesta iloinen, toisaalta harmitti että kissa ei tajunnut hyvän päälle. No ehkä sen oma saalistaminen on tärkeämpää kuin valmiin palan saaminen. Olipahan yritetty. Ilta oli jo ehtinyt iltapalaan, syötyäni katselin hetken teeveen tarjontaa, mutta uusinnat eivät pitkään jaksaneet innostaa. Lipun laskettuamme yhdeksän tienoilla sadepisaroitakin alkoi taas tiputella maahan. Kaunista oli ja väsykin alkoi pikkuhiljaa taas koputella kehossa. Kylläpä tuota unta nyt tarvitseekin paljon!

Lintujen liverrykseen nukahdettuani joskus kymmenen jälkeen heräsin ensimmäisen kerran kunnolla, kun mieheni kömpi ylös joskus kuuden jälkeen. Pistin vielä silmät kiinni ja kunnolla heräsin vasta lähempänä kahdeksaa jälleen lintujen liverrykseen. Nyt oli takana ihanan syvä uni ja sopiva yö, olo tuntui siltä miltä toivoinkin. Vireältä! Lepäsin hetken ja tuumailin, että nyt teen oikein sopivan päivän itselleni. Otin upouudet lenkkivaatteet päälle ja lähdin ennen aamiaista ulos. Leikin hetken kissojen kanssa ja eksytin ne lopuksi kannoiltani ja lähdin kävelylle. Aurinko paistoi, ja muutama koiran kävelyttäjä tuli asuntoalueen alussa vastaan. Hyvät huomenet ja hymyt ja hyvä olo. Kirkonkellokin alkoi kaikua sunnuntai aamussa kävellessäni takaisinpäin. Oi sunnuntaiaamun rauhaa! Poimin vielä matkalta muutaman horsmankärkikasvuston ja söin ne aamiaisella leivän päällä. Puristin tuoretta appelsiinimehua, söin jugurtin, pähkinöitä ja nautin. Olo tuntui kevyeltä ja hyvältä, voisi sanoa terveeltä, jopa voimalliselta!

Ajatus alkoi suuntautua pienen rauhoittumisen jälkeen omaan työhön. Siihen miten pyrkii kertomaan ihmiselle juuri siitä miltä nyt itsestä tuntuu. Rauhalliselta ja hyvältä. Ja seuraava ajatus oli, että kyllähän sen saavuttaminen taas kesti. Meni kaksi kokonaista päivää itseä ja rauhaa hakiessa. Ensin piti tehdä, suorittaa ja tuntea syyllisyyttäkin siitä että vaan on. Jos tämä on itsellekin näin vaikeaa, niin mitä auttaa puhua mielen hallinnasta, unen tärkeydestä, ravinnon laadusta, liikkumisen merkityksestä, työn suhteuttamisesta lepoon jne. Tuntui hetken vähän tyhjältä.

Sitten aloin kirjoittamaan, koska halusin selvittää itselleni tätä asiaa, työtä, lepoa ja rauhaa. Halusin olla yksin ja rauhassa ja niin tein, vaikka välillä mieli vastusti. Halusin antaa mielelleni rauhaa, sen hakeminen kesti, mutta sain sitä aina välillä ja yhä enemmän, mitä enemmän huomioin omaa touhuamistani ja “häröilyäni”. Välillä oikein jopa nauratti oma säätäminen ja hetkelliset ahdistuspuuskat. Eiköhän tämä taas auta jatkamaan vireyden edistämistä. Itse kokien ne asiat on ennekin sisäistetty sen verran, että niistä uskottavasti voi kertoa eteenpäin. Jokaisen ne täytyy tietenkin myös itse kokea, käydä läpi säädöt ja hetkelliset ahdistukset.

Mielenrauhan löytyy yhtähyvin ihmisten keskeltä kuin hiljaisuudesta, kun sen on päättänyt löytää. Unen merkityksen tajuaa kun herää todella vireänä. Keho kertoo ravinnon määrän ja laadun, kun sitä osaa kuunnella. Liikkumisen antama hyvä olo kertautuu kaikeen muuhun. 

Tuon työn ja levon suhteuttamisen kanssa itselläni on yhä eniten työtä. Arvelen, että monella muulla suomalaisella myös. Kai siinä on kovan ilmastomme, säälimättömän pitkän talven, lyhyen tehokkaan kesän ja pitkien niihin perustuvien perinteidemme paine. Olemme suoriutuja kansaa. Sillähän me olemme aina pärjänneet ja nousseet ties mistä alhoista. Nyt kun osaisimme vielä suhteuttaa työn ja levon oikein, niin että ne päiväunetkin voisi ottaa tarvittaessa ilman syyllisyyden tuntoa. Päätän itse nyt alkaa painottamaan vieläkin enemmän oman työn ja levon oikeaa suhdetta. 

Lepo voimauttaa työn ja siihen vielä ilo elämästä mukaan. Jess- nyt loppui kirjoittaminen, taidan mennä laiturin nokkaan maate :-) Aurinkokin taas paistaa! 

Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille. Levätkää hetkessä!!!

Anna itsellesi vapaata!

Anna itsellesi joskus myös lupa väsyä.

Alkutalvi on ollut meillä Virvotteessa ainakin hyvin tuotteliasta ja jopa kiireistäkin aikaa. Välillä pitää oikein muistuttaa itsellekin kaikki omat opetukset ja kerrata vireyden perusasioita: Mielen hallintaa, riittävää unta, laadukasta ja säännöllistä ravintoa, sopivasti liikuntaa ja työn määrän suhteuttamista.

Tuon työn suhteuttamisen kanssa on joskus vaikea elää. Tahtoa ja vireyttäkin löytyy välillä venytettynä vaikka miten pitkään, mutta sen jälkeen on muistettava se, miten palautuminen tästä ”venytyksestä” vie aikansa. Itse olen ottanut nyt tavaksi järjestää suurinpiirtein kerran parissa kuukaudessa pidemmän (3-5 päivää) vapaaputken ja lähden silloin pois työ- ja kotiympyröistä.

En toki tarkoituksella venytä jousta aina loppuun odottaen sitten tuota lepojaksoa, vaan pyrin muutenkin pysymään kohtuudessa. Silti olen huomannut, että pidempi vapaa todella lataa akkuja ja antaa voimaa enemmän kuin pelkät viikottaiset ”normivapaat”. Lisäksi olen tehnyt sopimuksen itseni kanssa, että nuo pidemmät vapaat on ”aikatauluttamattomia” ja melko vapaita puhelimesta, netistä sekä jopa tv.stä. Silloin saa lojua, lukea, ulkoilla, haahuilla, unelmoida – ihan mitä vaan.

Pidä sinäkin huoli riittävästä ”aikatauluttamattomasta” ajasta. Pyhitä lepopäiväsi lepoon ja rentoutumiseen sekä jätä yhteydenpito ympäristöön vapaalla vähemmälle. Ei aina tarvitse olla saatavissa kiinni, eikä aina tarvitse huolehtia jostain. Siihen on sitten taas kaikki mahdollisuudet, kun päätät niin. On vain uskottava, että maailma pyörii ilman sinun jatkuvaa aktiivisuuttasi - se nimittäin oikeasti tekee niin... ja vaikka olisi muutaman päivän ihan itsensä kanssa, siihen aktiivisuuden  pyörteeseen on helppo taas imeytyä mukaan - kalenteri pitää siitä huolen :-)