Marraskuinen aamu, kirjoittava eläin

Niska- ja hartiakipu, joka piti hereillä tunteja yöllä on nyt vaimennut särkylääkkeen ja -voiteen alle. Uni pelasti, lääkkelle luovuttamiseni jälkeen, mitä pelastettavissa oli ja nukuin pitkään. Tänään ei ole aikatauluja odottamassa täyttäjäänsä. Vain omia, itse luomiani askelmerkkejä kohti erilaisia päämääriäni; yrityksen kehittämistä, maksavia asiakkaita, yhdistyksien asioiden hoitoa, muuttoa, sukulaisten ja ystävien yhteydessä pysymistä  ja normaalia kodinhoitoa. 

Näennäisen tyhjä piha kuhisee jo elämää. Talitintit ja jopa värikäs närhi kävivät vilahtamassa ikkunan takana. Marraskuulle oudon lämmin ja kirkas auringon nousun kajo kymmenen maissa kultaa puut, pellon ja rakkaan kotikuuseni oksat. Alan heti kirjoittaa, kun jokin tuntuu siihen kutsuvan.

Miksi kirjoitan?

Ajatusten taustalla häämöttää tarve osallistua yhteiskuntaan. Tehdä jotain, ei vain olla tavallisena arkimaanantaina kotona, rauhassa, yksin....- Onko se huono omatunto? Ajatus laiskuudesta? Tapa suorittaa asioita? Elämän kutsu? Tähän liittyy eilen lukemani artikkeli kirjailija Paula Havasteesta, jossa hän totesi, että inhoaa sanaa inspiraatio. Artikkelin mukaan hän ei olisi kirjoittanut yhtäkään kirjaa, jos hän olisi vain sitä odotellut.

Olen usein keskustellut kirjoittamisesta kollegani Anun kanssa; minun mielestäni inspiraatio ja flow ovat se tila, kun hyvää tekstiä voi kirjoittaa.  Anu, kiireisenä neljän lapsen äitinä ja yrittäjänä vastaa aina siihen, että jos hän sitä olisi odottanut, jäisi kaikki tekemättä ja ainakin kirjoittamatta. Hänen mielestään kirjoitusta kyllä  tulee, kun tietää, mistä kirjoittaa. Näistä ajatuksista syntyi aikanaan vireyden ylläpitoon liittyvät blogit yhteisellä Virvote sivustollamme.

Tiedänkö, mitä ja mistä kirjoitan?

Kirjoittaminen on minulle tärkeä asia, keskustelen siinä niin itseni kanssa kuin koko elämän kanssa ja ehkä jopa, uskaliaasti sanoen, maailmankaikkeuden kanssa. Annan tekstin tulla, miten se tulee, ainakin jos en ole jo etukäteen määrännyt aihetta itselleni, mistä kirjoitan. Sitten palaan siihen, mitä kirjoitin. Luen läpi, kuuntelen kirjoittamaani ja myös korjailen tekstiä, kun tunnen tarvetta selkeyttää niin, että joku muukin saa siitä irti jotain. Kun kirjoitan, kirjoitan itselleni, mutta haluan tekstin silti olevan helppoa ymmärtää muillekin ja luen sitä kuvitteellisin toisten silmin ja ajatuksin. Ajatuksissani kaikuu kuitenkin juuri nyt; Kirjoitus pysyy, tämä hetki meni jo ohi.

Palaan tähän hetkeen. Talitintti siemenmökkinsä katolla katsoo minuun, eikä sen kummemmin piittaa aikeistani. Käy mökin aukolle nokkimaan ravintoa, jotta jaksaa touhuta touhujaan ja varautua talveen. Närhi säikähti jo niin, minut huomatessaan, että lensi tiehensä odottamaan rauhallisempaa hetkeä osallistua siemenkarkeloihin. Pieni pyöreähkö hömötiainen nokkii rauhassa omaa ateriaansa kuuseni juurella. Vaikka eihän se ole minun kuuseni, sen on istuttanut aivan joku muu oman talonsa nurkalle. Onni nimeltään. Nyt talo on toistaiseksi minun kotini ja kuusi suo turvansa ja on lainassa sen aikaa minulle. Pian se onkin jonkun toisen kuusi…

Kierrän ja kaarran aihetta kuvaamalla ulkoista maailmaa. Kirjoitanko nyt oikein? Vastaus kumpuaa sisältäni; tämä riittää minulle. En tiedä, tarvitseeko tämän muuta tehdäkään. Halusin silti  julkaista tämän tekstin, ehkä jopa jonkun toisen ihmisen yhteyttä etsien. Tällä hetkellä se kuitenkin puhdistaa omaa päätäni, jotta muut tavat osallistua ihmisyyteen saavat tilaa. 

Kirjoittaessa yksin ja silti yhteydessä

Kirjoittaessani tätä havaitsin silmäkulmastani kissani juoksevan kohti metsän rajaa, kuunnellen korvat höröllään, hiipien lopulta lehtikasan ohitse puiden suojaan. Sen vaistot ajoivat sen toimintaan. Mortti-varis, jonka kanssa olen ystävystynyt vuosien varrella,  näki minut ilmeisesti ikkunassa ja tuli katsomaan, josko saisi aamupalaa. En siis olekaan yksin, kuten alussa kuvasin.

Nyt juuri olen kyllä fyysisesti erossa ihmisistä, mutta selkeänä osana elämää. Itse asiassa, näköjään, varsin kuhisevaa marraskuista elämää. Kasvi- ja eläinkunnan vuodenkierto on nyt syystalven vaiheessa, varautumassa talveen. Ehkä jopa tietävät, millaiseen talveen. Osaavat ikiaikaisen luontoyhteytensä kautta lukea tätä maailmaamme. Tietävät, mitä tehdä seuraavaksi.  Maa,vesi ja ilma, jossa elämme kertoo sen heille samoin kuin meillekin monin merkein. 

Merkeistä puheenollen, nyt usva laskeutui, eikä aurinkoa enää näy. Mikään ei edes värähdä näkökentässäni. Olen harsomaisen vaaleuden sisällä taloni lämmössä, läppäri polvilla. Päässäni käväisin aurinkoisella parvekkeella etelässä, meren rannalla, viime loman maisemissa. Se on siellä nyt, ihan niinkuin minäkin olen tässä nyt. Oivallan, että pystyn käymään, kokemaan ja aistimaan ihan kaiken mitä haluan, mistä vain haluan, milloin vain haluan. 

Ajattelen, että kirjoittaminen yhtälailla on ajan ja tilan yli tuntemista, katsomista, kuulemista. Sen avulla voin lisäksi laajentaa omaa kokemustani, ajatteluani ja tajunnan virtaani kollektiiviseen tajuntaan. 

Vielä en tunne osaavani tehdä tuota laajentumista ilman kirjoittamista. Toisaalta, ehkä osaankin - en vain täysin tiedosta, miten koko ajan yhteys on olemassa. Kaiken kautta. Ihan kuten eläin- ja kasvikunta lukevat merkkejä. Ehkä minäkin, olenhan myös eläin - kirjoittava eläin, joka sai tästä kirjoituksesta puhtia jatkaa omien askelmerkkiensä seuraamista, hyvillä mielin ja ...vailla suorittamista :-).

Kiireetön läsnäolo tavoitteena

Väsymyksen hallinnan ja vireyden tutkiminen, niistä puhuminen ja näiden asioiden parissa työskentely kuuluu elämääni. Luonteeltani olen kohtuullisen nopea ja kärsimätön. Muun muassa nämä kaksi asiaa ajavat minut nyt tekemään julkisen uuden vuoden lupauksen;

Opin olemaan kiireettömästi läsnä eri tilanteissa

Olen kärsivällisyyttä ja rauhallisuutta tavoitellut ennenkin ja uskon jopa edistyneeni tällä tiellä. Silti yhä huomaan, miten keskustellessa kuuntelun sijasta mietin jo vastausta tai eri vaihtoehtoja. Samoin huomaan jo tullessani jonnekin katsovani kelloa, paljonko on aikaa ja miettiväni jopa samalla lähdön asioita tai jotain tulevaa työtä. Hyvin usein lähtiessäni luentoa pitämään, minulla on tulenpalava viimetingan kiire, vaikka olen hyvin valmistautunut ja tiennyt luennosta jo pitkään.

Tiedän tarpeen myös palautteesta. Saan yleensä todella hyvää palautetta tärkeän aiheen käsittelystä ja iloisesta ja innostavasta esiintymisestä. Silti lähes joka kerta muutama huomauttaa kiireen tunnusta ja nopeasta puheesta. Joten ei kun hommiin. Lupaus käytäntöön!


Lupauksen (=tavoite) toteutuminen helpottuu huomattavasti kun sen tekee "VIP" -asenteella. Se tarkoittaa sitä, että tarvitaan kolmea asiaa (jonkun näistä puuttuessa homma ei toimi):


1. Visioimista - sitä että näkee tavoitteen jo toteutuneena. Tässä tapauksessa siis sen, että näen ja koen itseni kiireettömänä, rauhallisena ja läsnäolevana missä tahansa tulevissa tilanteissa. Erityisesti luennoimassa, koska silloin usein oma tiedon määrä ja halu jakaa se kaikki kuulijoille käyttöön saa minut rönsyilemään aiheessa, puhumaan nopeasti ja ylittämään suunnittelemani aikataulu.

2. Intohimoa  - todellista halua ja mielihyvää siihen, mitä tavoittelee. Kiireettömän läsnäolon koen todella tavoittelemisen arvoisena, koska ne hetket, kun olen siihen jo välillä päässyt ovat tuntuneet selkeiltä, kirkkailta.... no tavoittelemisen arvoisilta. Siltä että kuuntelen, pystyn oikeaan dialogiin ja opin aina itsekin jotain.

3. Päivittäistä toimintaa - Nyt tullaankin siihen, mitä pitää miettiä tarkimmin. Päivittäisessä toiminnassa se merkitsee minulla sitä, että herätessä muistaa lupauksensa sekä nuo kaksi ensimmäistä asiaa. Sen jälkeen toimii jokaisessa päivän rutiinikohdassa tietoisen hitaasti, tekemiseen keskittyen.
Aina kun huomaa eksyneensä kiireen, rönsyilyn ja vain oman asian edistämisen tilaan, pysähtyy ja tasaa hengityksellä olotilan ja muistuttaa itseään tavoitteestaan.
Minulla toimii 4-7-8 -hengitystaktiikka. Sen avulla saan vagushermoni rauhoittamaan kehoni ja mieleni kiireen ja hädän. Voin tehostaa asiaa vielä pienellä niskan ja kaulan taivutteluilla sekä  kevyellä, painelulla yläkehon alueelta (jota voi siis ihan itsekin tehdä painellen käsi- ja olkavartta sekä kaulan aluetta, niin mikä hyvältä tuntuu).

Siinä se. Ja kun vielä julkinen lupaus tuli annettua, niin lupaan myös kuukausittain kertoa, miten homma etenee. Samalla, kun kerron muista FRMn ja vireyden edistämisen asioista.

Kaamoksen kampittamiseksi

Minulta pyydettiin juttua Uniliiton kautta SAK:n tiedotuskirjeeseen tarkoituksena, että antaisin vinkkejä heräämisen helpottamiseen syysaamuina.

Ensin lähestyin juttua tausta-ajattelulla... siis sillä, miten ylipäätään voi herätä vireänä. Siihen kuuluivat työni ja unitieteen perustat:

    1. Unen arvostus, johon liittyen unihygienia
    2. Oman rytmin ymmärrys
    3. Unen pituus ja laatu
    4. Päivittäinen mielentila/ravinto/liikkuminen/palautuminen
    5. Kirkasvalon käyttö

Sitten aloin miettiä, että joopa joo... nämä on oikeasti tärkeitä, mutta antavatko ne lukijalle kuitenkaan yhtään lisävireyttä syksyn kaamospimeyteen.
Toki, jos asiaa sisäistää, mutta yleisesti jostain tiedotuskirjestä luettuna se ei varmastikaan helpolla  aukea.

Eli ei muuta kuin uutta, vähän lukijaystävällisempää ajatusta kehittämään.  Koska tiedotuskirjeeseen tuli tiivis,  hienosti toimittajan editoima versio, pistän tähän blogiin sen alkuperäisen pidemmän  tekstini. Toivon, että siitä saat kaamosaamuihisi apua :-)

Konsteja kaamoksen kampittamisekesi:

1. Kirkasvalo: 
Sytytä herättyäsi kirkasvalolamppu, jossa tehoa löytyy vähintään 2000-3000 luksia. Käytä tätä heräämisen jälkeen 20 cm etäisyydeltä noin puoli tuntia, 40 cm etäisyydeltä tunnin ja 60 cm etäisyydeltä 2 tuntia päivässä.  Kevyen mallin voit ottaa mukaan vaikka työpaikalle jatkamaan valohoitoa. Vuorokausirytmimme säätyy valon tahdittamana, siksi valo aamulla lopettaa unihormonin vaikutuksen ja nostaa vireyttä.

2. Kylmä vesi: 
Pese kasvot kylmällä vedellä ja juo lasillinen vettä tyhjään mahaan. Verenkiertosi virkistyy ja aineenvaihduntasi lähtee käyntiin. Vesi virkistää aina. Juo vielä toinenkin lasillinen ennen töihin lähtöä ja muista juoda sitä säännnöllisesti myös töissä. Usein nuutunut olo paranee jo sillä.

3. Kofeiini:
Nauti kofeiinipitoista juomaa vähän ennen töihin lähtöä. Kortisolitaso on heräämisen jälkeen luonnostaan korkealla ja siten jo virkistänyt sinut, siksi kofeiini poistaa mahdollista väsymyksen tunnetta parhaiten n. tunnin jälkeen heräämisestä. Kofeiini nostaa verenpainetta ja sydämensykettä ja jopa tarkkaavaisuuden on todettu parantuvan sen avulla. Ihmiset ovat kuitenkin yksilöitä ja riippuu aineenvaihdunnasta ja kofeiinin nauttimisen päivittäisisitä määristä, miten paljon se sinuun vaikuttaa.

4. Kananmuna:
Laita kananmuna keittimeen heti herättyäsi ja tee aamutoimet sillä aikaa kun se kypsyy, tai tee herkullinen munakas, jos ehdit. Kananmunasta saat lähes kaikkia tarvitsemiasi aineita kehollesi ja mielellesi. Siitä löytyy proteiinia, terveellisiä rasvoja, monia tarvitsemiasi vitamiineja ja mineraaleja. Lisäksi se pitää nälkää kurissa pitkään, joten jaksat aamusi ilman turhaa nälän tunnetta.

5. Kävely:
Liikkuminen herättää kehosi toimimaan, aineenvaihduntasi paranee ja stressi lievenee. Ulkoilma lisäksi virkistää, joten hengittele raikasta ilmaa, kohenna ryhtiä ja ota muutama venytys vielä ennen päivän alkua. Kiitä vielä itseäsi siitä, että näin teit päivästäsi paremman!

Näillä konsteilla helpotat aamuasi, mutta tarvitset jaksamisesi tueksi ilman muuta riittävästi unta ja myös päivittäistä palautumista. 

Päivi Saarijärvi
FRM -vireysvalmentaja
VITALGO

ps. http://shop.vitalgo.fi/ osoitteesta löytyy kirkasvaloa ja muita keinoja syksyn piristämiseen!

Terveysguruilua

Hyvinvoinnin ylitarjontaa?

Jokapuolelta löytyy ohjeita, puhetta, kirjoitusta ja tekoja kehon hyvinvointia lisäämään. Niihin on helppo samaistua tai ainakin seurata mielenkiinnolla. Tietoa ja epätietoa suorastaan tulvii ympärillä nykypäivän eri välineistä. Välillä tekee mieli sulkea korvat kaikelta, mutta silloin saattaa vielä oma sisäinen puhe jatkaa loppumatonta arviointiaan; ei noin, tuokin sitä ja tätä, parempi kun, pitäisi nyt. Sana ja lause toisensa jälkeen, vaikkei edellinenkään ole vielä edes kunnolla päässyt tajuntaan. Kuka siellä puhuu; minä, vai joku muu? Mitä uskoa, mitä tehdä, mitä kuunnella?

Tähän mielentilaan joutuessa helpointa olisi pysähtyä, hengittää syvään ja päättää olla ihan hiljaa. Vaientaa se oma sisäinen puhekin, keskittyä hengittämään ja vain olemaan. Tuntemaan oma keho ja sen tila ilman arvioita ja pakkoja. Lopulta ihan tietoisesti kysyä kehon eri osilta, mitä niille kuuluu.

Kehotietoisuus kunniaan!

Usko tai älä, vastauksia alkaa tulla. Varpaat, jalanpohja, jalkaterä ja kantapää saattavat kertoa, että kaipaavat hierontaa, kosketusta ja rasvausta. Polvet voivat pyytää koukistelua, lihastukea ja sitä ettei aina olisi toinen jalka toisen päällä. Istuinlihakset kertovat olleensa kokopäivän tuolin kanssa lähikontaktissa ja haluavat päästä liikkelle. Selkäranka tahtoo kenties ojentautua ja venytellä vähän jokapuolelle. Niska ja kaula samaten. Vyötärönseutu kaipaa kiertoja ja kertoopa vielä, että vähän on ylimääräistä rasvaakin kertyneenä, ja että se ei tunnu kivalta. Suu ihmettelee, että miksi leukalihakset ja purenta on niin jännittyneenä pitkin päivää ja toivoo että olisi naurua enemmän. Silmätkin kaipaavat kuulemma enemmän pyörittelyä, ylös ja alas sekä sivuille katsomista, kulmien nostoja, kauas ja lähelle fokusoimista ja vähemmän ruudun tuijottelua.

Olen itse kokeillut ja tätä jatkuu niinkauan kuin viitsin kysellä. Olen pikkuhiljaa oppinut oikeasti kuuntelemaan kehoni viestejä ja välillä jopa toimimaan niin, että sillä olisi parempi olla. Itseasiassa valitukset ovat vähentyneet ja välillä tulee ihan mukavia vastauksia, että on mukava ja rento olo ja että happi ja vesi kulkevat hyvin tai jotain muuta hauskaa. 

Guruile itse tai katso mitä me olemme guruilleet

Oikeastaan en kaipaa kovin paljon enää ulkoisia neuvoja hyvään oloon, riittää kun pysähdyn, rauhoitun ja kuuntelen mitä keho kertoo. Kokeile sinäkin olla oma terveysgurusi, sillä kehosi on viisas ja osaa kyllä kertoa, mikä sitä ja sinua auttaisi voimaan paremmin. Jos edelleen kaipaat vähän vahvistusta ja selvennystä siihen, miten voisit kehoasi tai mieltäsi auttaa, kokeile Anun ja minun yhdessä kokoamaa vireyden e-työkirjasarjaa. 

Pohtiessasi omakohtaisia vastauksia mielen, unen, ravinnon, liikunnan ja työn maailmoista aktivoit oman kehon tuntemustasi ja itsesi kuuntelua. 

12.9. on alkamassa myös meidän ja kolmannen valmentajakollegan, Leenan kanssa tehty “Selkeästi hyvä olo” -verkkokurssi. Voit katsoa siitä tehdyn esittelyvideon youtubesta :-)

Vireää, omaa kehoa sekä mieltä arvostavaa elokuuta kaikille!

Välipäivälöytöjä

Ennen oli hauskaa käydä välipäiväalennusmyynneillä etsimässä löytyisikö itselle mitään sopivaa. Nyt ei moinen käväissyt edes mielessä. Tavarapaljouden keskellä ennemminkin katselee, mistä voisi luopua. En ole siivoamisellakaan mieltäni nyt rassannut, sillä halusin käyttää joulun ajan työtauon olemiseen ja rauhoittumiseen hektisen syksyn jälkeen.

Alkuun siinä auttoivat sukulaislapset, jotka tulivat ennen joulua muutamaksi päiväksi kylään. Ei ehkä sinänsä rauhoittavaa, mutta irroitti ajatukset hyvin töistä. Leikkiin ja muuhun puuhaamiseen syventyminen teki hyvää! Seuraavaksi jouluvierailut, syöminen ja elokuvat veivät mukanaan, mutta Tapaninpäivän iltana alkoi olemisen sietämätön keveys tuntuakin raskaammalta. Ajatukset siirtyivät tekemiseen, suunnitteluun ja huolehtimiseen ja kas – olokin alkoi tuntua sairaalta. “Ei voi olla totta!!!”, ajattelin ja tankkasin itseni täyteen c-vitamiinia, sinkkiä ja d-vitamiinia sekä nukuin lähes vuorokauden.

En ole varma kumpi auttoi, mutta sairaus tuntuu ekan erän luovuttaneen. Eilen aloitimme yhteistyökumppanini kanssa n.s. töihin orientoitumisen. En enää erottele työtä ja muuta elämääni erikseen, ja kirjoittaminen yhdistyy molempiin. Otsikoin tämän kirjoituksen nimellä välipäivälöytöjä, sillä kaiken tuon edellä kertomani lisäksi mieleni on selkeästi hakenut jotakin uusia uria pienen pysähtymisen aikana... Osa niistä tuntuu jopa jakamisen arvoiselta.

Pysähtymisen arvon etsiminen on tullut tärkeäksi. Aloitin joulukuun alussa kirjoittamaan kynällä, pieneen siniseen vihkoon, itselleni tärkeitä ajatuksia. Niistä ensimmäinen oli: “Kuuntele, pysähdy, tutki ja nauti, sillä ainut varma asia on, että koskaan et tiedä, etkä ehdi kaikkea.” Pidin siitä niin kovin, että jaoin sen heti Fbssä ja sain kovasti tykkäyksiäkin sille. Sillä kirjoituskerralla ajatuksia siirtyi paperille numeroituna kuusi kappaletta ja tuo oli siis ensimmäinen.

Tänään avasin vihon uudelleen, sillä tuntui että halusin lisätä sinne jotain. Luin kuitenkin ensin muutama viikko sitten kirjoittamani asiat. Pidin niistä edelleenkin. Eniten kuitenkin alkoi naurattamaan oma touhuni; Olin hienosti nimennyt vihon alkamaan sanoilla 10 tärkeintä ajatusta. Sitten olin jo edellisellä kerralla kirjottaessani vetänyt yli tuon 10 ja vaihtanut eteen viitosen. Tämän jälkeen oli kuudes ajatus halunnut siirtyä paperille, eli olin päätynyt vetämään vitosenkin yli ja kirjoitanut eteen jo vähän epävarmemman kutosen.

Tänään sitten tajusin, miten oma tärkeilynhaluni ja hallinnan tarpeeni huutaa ilmi tuosta otsikosta. Onneksi alkoi naurattamaan, eikä niinkään harmittamaan! En enää vetänyt viivaa kutosen yli, vaan kirjoitin "hienon" otsikon päälle: Tärkeitä ja ei niin tärkeitä ajatuksia ja vielä piirsin hymynaaman perään.

Pidän tuota itselleni arvokkaana välipäivälöytönä mieleni poluilta. Ehkä siitä on iloa jollekin muullekin! Seitsemmänneksi ajatukseksi tuli sitten ihan kirjattuna: Elämä ei ole niin vakavaa kuin luulet!!! - nimenomaan kolmella huutomerkillä varustettuna.

Iloisin loppuvuoden ajatuksin Päivi

Yhden uuden oven aukaisu

Eilen tein osaltani uuden aluevaltauksen elämässäni; - Liityin Facebookiin
Ei kovin ihmeellistä, mutta itselleni henkisesti aika iso oven aukaisu. Olen sinänsä täysin yhteisöllisyyden ja avoimuuden kannalla... Aiemmin minua silti kovasti ahdisti se, että tietojani kerää joku markkinataho järjestelmällisesti ja pyrkii hyötymään sekä minusta että kontakteistani. Nyt päästin ahdistuksestani irti ja totesin olevani hyvin tyytyväinen ratkaisuuni!

Hassua sinänsä tuo ennakkoasenteeni asiaan. Olenhan yritykseni kautta luonut nettisivustoja ja liittynyt Linkediniin sekä myös Faceen. Samoin olen kirjoittanut täysin omana itsenäni tätä blogiakin ja viserrän sillointällöin twiittejä. Yrittäjänä teen myös itse aina hyödyllisten kontaktien keruuta. Aika itsekäs tuo kohtuullisen jyrkkä kantani on siis tainnut ollakin. Kai siinä mukana on ollut silkkaa varovaisuuttakin - liiallisen luottamuksen ja avoimuuden vaarat sekä elämän varrella koetut pettymykset ihmissuhteissa tai oman kärsimättömän ja äkkipikaisen luonteen tuomat uhat ovat kummitelleet mielessä.

No nyt ne pelot ovat voitetut ja, kuten aina, se kannatti! Kiitos Some-Sanna opelle HAMKista,  joka taisi poistaa suurimmat estot ja yrittäjäkollega Anulle, joka lopuksi pisti minut seinää vasten asian kanssa;  Tulevien Virvote-työkirjojemme keskusteluryhmään osallistuminen vaati nimittäin oman profiilin facessa. Toki monia muitakin ystäviä ja sukulaisia on aiemmin minua yrittänyt houkutella mukaan ja nyt lopulta vastaan heidänkin huutoonsa - anteeksi viivästys ja kiitos kutsuista!!!

Uutuudenhurmassa istuin eilen kyllä tietokoneen äärellä ihan liikaa, joten se on tietysti huono juttu. Tavoite on rajata tilannetsekkaukset tai -päivitykset kertaan päivässä - katsotaan nyt millä aikajänteellä tähän päästään...Alussa annan itselleni luvan kurkata silloin tällöin sopivissa raoissa useamminkin tätä uutta ja hauskaa yhteydenpitokanavaa.

Sain eilen jo yli 50 kaveria ja tietysti toivon tahdin jatkuvan. On mahtava kuulla ja löytää ihmisiä vuosien takaa jopa kansakouluajoilta asti. Kansakoulu on se entisaikojen koulusysteemi, jota kävin sen viimeisinä henkäyksinä Jalasjärven Koskuella elämäni ensimmäiset 4 kouluvuotta. En vielä tainnut lisätäkään kaikkia käytyjä kouluja tai työpaikkoja edes tuonne, joten löydettävää piisaa! Arvelenkin, että saan vielä kaivella muistini kätköjä useampaankin kertaan :-). Taitaa olla hyvää aivojumppaakin tämä vielä kaupanpäälle!

Jokohan minäkin nyt sitten alan olla Some-Päkä?? Taidan kohta lisätä sen Päävirvottaja -tittelin eteen, ja ottaa noi ylivirvottaja-aktivisti Anssin suosimat hauskat tittelit käyttöön kun tuo FRM-ohjaaja on niin helkatin tylsä - miltäs kuullostais? :-)

Mukavaa yhteisöllistä somekeskiviikkoa kullekin!
t Some-Päkä, Päävirvottaja....






 

Ennakkoluulotonta kuuntelua kohti – samalla itseäkin kuunnellen

Osuin aamupäivällä Tuovi Haikalan blogiin (http://www.novetos.fi/blogi/jaksaako-tassa-jatkuvasti-uudistua/ ) kesäkuulta. Hän pohti siinä uuden oppimista ja jatkuvasti uudistumisen tarvetta ja sillä tiellä jaksamista.

Kirjoitus oli mielestäni hyvä ja jäin pohtimaan omia asenteita ohjatessa ja omissa koulutuksissa. Oppimisahdistus tai selviämisen pelko ovat tuttuja kavereita. Olen pyrkinyt muistamaan nöyrän ja kuuntelevan asenteen. Ei se helppoa ole, kun sitä joskus erehtyy pitämään itseään kovin osaavana joissain asioissa. Kärsimättömyys on toinen tuttu kaveri... pyrkii menemään asioiden edelle, ei ehdi kuunnella tai haluaa nopeasti sanoa oman mielipiteensä asiaan....

On valtavan helppoa toistaa niitä asioita, jotka on mukamas ymmärtänyt perinpohjaisesti. Silloin helposti sulkee mielensä uudelta tai toisen mielipiteiltä, vaikka eteenpäin menon kannalta tärkeää olisi pyrkiä ymmärtää mielipiteen lähtökohta ja tausta. Silloin voisi laajentaa omaa näkemystään ja kenties oppia jotain uutta.

Olin keväällä mukana HAMK:n aikuiskouluttajan pedapakki opetuksessa ja siellä etenkin Helena Aarnion opetus dialogisesta toimintaotteesta ja sen vaikutus kollektiivisen älykkyyden kehittämiseen osui ja upposi. Oman asenteen huomiointi, avointen kysymysten käyttö keskustelussa ja huolellinen kuunteleminen, siinä niitä haasteita etenkin keskustelun tai oppimistilanteen vetäjälle, mutta yhtähyvin osallistujalle.

Helena puhui muunmuassa pinnanalaisesta puheesta, jota pitäisi oppia kuuntelemaan. Keskittyvä kuuntelija, joka yrittää tosissaan ymmärtää, löytää ehkä toisen puheesta kehkeytyvän heikon tiedon tai pohtimisen signaalin. Jos kuuntelija pystyy nostamaan tämän pinnanalaisen kohteen esiin, saattaa yhteinen kehitys tai oppiminen syventyä tai laajeta keskustelun myötä.

Toivon voivani omassa työssäni väsymysriskin hallinnan ja vireyden ohjaajana viedä asioita ennakkoluulottomasti ja rohkeasti dialogisen keskustelun suuntaan. Oppimisyhteisöä rakennettaessa tähän suuntaan, nousee tärkeäksi vertaisuuden kokeminen eli se että ihmisen arvo on pohjimmiltaan aina sama riippumatta koulutuksista tai asemasta. Omat olettamukset asioista pitäisi pystyä jättämään vähemmälle ja kuunnella mitä todella sanotaan.

Tätä kohti pyrin itseäni nyt kehittämään ja huomaan että se vaatii aikamoista itsetutkiskelua ja kuuntelua. Se ei taas onnistu jollei aika-ajoin pysähdy todella tutkimaan omia ennakkoluulojaan ja asenteitaan tai olettamuksiaan. Aika ja levollinen mieli - niitä tarvitaan, ei tämä onnistu hälinässä, väsyneenä tai kokoajan jotain puuhaamassa. Onneksi nyt on kesä ja ainakin itse olen nyt pyrkinyt järjestämään itselleni sekä aikaa että levollista mieltä jotta saisin tilaa ennakkoluulottomuudelle - ja itsenikin kuuntelulle.  

Omaa aikaa ja levollista mieltä myös sinulle lukija sekä loppuun yksi avoin kysymys: Miten voit saada omaa aikaa ja millä keinoin levollistat mieltäsi?  Jos saataisiin tästä aikaan vaikka dialoginen keskustelu lämmittämään näitä heinäkuun viileitä päiviä.

Toukotöiden lomassa

Kävellessäni tänä aamupäivänä pikkuista peltoplänttiäni kohti koin kevään valtaavan jokaisen aistini. Ampiainen pörräsi ohitse, kiurut liversivät ja tuttu varis kraakkui tervehdyksensä. Vapun vaihtelevien ilmojen jälkeen aurinko on kerännyt kaikki voimansa ja näkökentän täyttää sini- ja valkovuokkojen sekä leskenlehtien loisto. Molemmat kissanikin ampaisivat riemuiten ja toisiaan takaa ajaen peltoa kohti.

Pellolla tutkailin oikeastaan ensimmäistä kertaa talven jälkeen, mitä sinne kuuluu. On upeaa nähdä monivuotisten ruohosipuleiden ja raparpereiden olevan nyt jo voimakkaassa kasvussa. Myös mintut löytyivät, kun hieman perkasi ja leikkeli viimesyksyisiä varpuja pois. Persiljakin oli talvehtinut ja marjapensaissa pursui melkoisia lehdenalkuja. Hyvältä siis näyttää ja jonkin aikaa touhuttuani ovat salaatit, tillit ja pinaatit jo istutettu.

Itse nautin suunnattomasti näistä toukotöistä, johtuen kai siitä että olen maalta kotoisin. Siellä vuodenajat kulkivat osana elämää makuina, näkemisenä, tuntemisena ja hajuina. Maatyöt eivät ole keveimmästä päästä, mutta nyt kun enimmän aikaa tekee ”siistiä sisätyötä” niistä saa kaivattua liikettä keholle. Lisäksi tunnen, että aivotkin lepäävät siinä samalla kun kädet tekevät perkausta ja istututusta.

Kaikkia eivät maatyöt houkuta, eikä tarvitsekaan. Silti toivon, etät jokainen pysähtyisi hetkeksi katsomaan ja tuntemaan kevään etenemisen. Nauttimaan auringon lämmöstä, tuulen vireestä ja lintujen laulusta. Vaikka eläisi keskellä kaupunkia, olisi hyvä päästä jollain tavoin yhteyteen luonnon kanssa. Lisääntyvä valo virkistää, luonnon kiihkeä kevättohina energisoi ja toisaalta ulkoilmassa mieli levollistuu.

Tuntuu hyvältä olla osa tätä kaikkea. Luonnon kierrossa ja keskellä voi olla täysin oma itsensä, iästä, asemasta tai mistään ulkoisesta riippumatta. Voi muistella lapsuuden ja nuoruuden kevätpäiviä ja tuntea sen saman ihmettelyn ja odotuksen tunteen. Kesä on jo ovella! Nauttikaa ihmiset jokaisesta päivästä ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.