Kristallipallon ja taikasauvan omistaja

Olen aina väittänyt, etten omista kristallipalloa nähdäkseni tulevaisuuteen, enkä voi taikasauvan heilautuksella nostaa kenenkään vireyttä.

Olen ollut asiassa sekä oikeassa että väärässä.

Totta on, että tulevaisuutta yleisellä tasolla en kovinkaan pitkälle tai luotettavasti pysty ennustamaan - toki joitain vahvoja tai heikkoja signaaleja lukemalla voi aina tehdä sivistyneitä arvailuja.

Totta on myös se, että kun teen suunnitelmia ja asetan tavoitteita, näen, koen ja joskus kuulenkin sen toteutuman mielessäni. Ei se tulevaisuus tietenkään toivomalla sieltä aukene, vaan sen eteen joutuu tekemään tosissaan töitä. Joskus mielikuva toteutumasta heikkenee, ikäänkuin kangastuksessa ja silloin alkaa epäillä omia suunnitelmiaan ja tavoitteitaan. Jos asia on tärkeä ja itselle arvokas, usva kuitenkin pienen ajan kuluttua hälvenee ja taas toteuma näkyy kristallipallossani kirkkaana.

Taikasauvan kohdalla en juurikaan pysty muiden asioita muuttamaan, mutta kas; Jos teen tietoisen päätöksen jostakin asiasta ja pysyn päätöksessäni, niin kummasti se asia yleensä toteutuu. Tässä kylläkin on kyse tähän konkreettiseen todellisuuteen perustuvista asioista. Silti koen, että omistan niin halutessani taikasauvan omaan elämääni!

Toisten vireyden nostamisessa uskon taas esimerkin leviävään voimaan. Jos voi itse hyvin, tekee haluamistaan asioista totta ja levittää todellista, kokemuksellistakin tietoa ympärilleen, niin pienellä viiveellä se taikasauva voi toimia siinäkin :-).

Olen siis omassa omassa elämässäni päätynyt sekä kristallipallon onnelliseksi ja vastuulliseksi omistajaksi että taikasauvan iloiseksi heiluttelijaksi. Aika kivaa ja toiminnallista elämää :-), kokeile sinäkin!

Palapeli nimeltä FRM & VITALGO

Eräs läheiseni kummasteli viime tapaamisellamme, että ”Sulla on niin paljon kaikkia asioita auki... kannattaisiko keskittyä enemmän yhteen tai pariin pääasiaan?” Keskustelumme koski silloin lähinnä yrittämistä ja olin juuri avautunut kaikkien kesken olevien projektieni vaiheilta.

On myönnettävä, että hänen sanansa osuivat ja saivat aikaan aika paljonkin pohdintaa. Keskustelumme jälkeen olen muutaman kerran käynyt arviota, että kuuluuko tämä juttu nyt prioriteetissa tärkeimpiin. Kotoa olen perinyt asenteen, että kesken ei asioita jätetä. Sen mukaan siis toimin, mutta opittavaa taitaa olla ainakin siinä, milloin on aika antaa joidenkin asioiden vähän levätä.

Omaa toimintaani ja ajatusmaailmaani kuvaa myös palapelin rakentaminen. Palapelissä alkaa ensiksi  miellyttää laatikon päällä oleva kuva ja tietty haaste palojen määrästä. Seuraavaksi pitää löytää hyvä rauhallinen paikka ja aikaa kokoamiseen. Tämän sain elämääni vuoden 2010 aikana.

Seuraavaksi alan yleensä palapeliä kootessani etsiä kulma- ja reunapaloja, eli haen rajausta itse kuvalle. Tätä ajattelen yritysideanani väsymysriskin hallinnan jalkauttamisesta suomalaisiin organisaatioihin ja vireyden lisäämisestä sen avulla yksilöstä yhteiskuntaan. Ajallisesti rajojen ja hieman sisäpuolenkin rakentaminen vei nelisen vuotta. Silloin alkoi jo nähdä mitä on tuloillaan ja minkälaista kuvaa mistäkin nurkasta alkaa löytymään. Yksi näkyvin osa tätä oli kirjani “Väsymys työelämässä – riskit ja hallinta” julkaisu ja sen saama hyvä vastaanotto julkisuudessa.

Palapelien maailmassa haasteeni taitaa olla vähintäin 5000 palan palapeli. Siinä on kokonaisuutena pikkasen organisaatiomallin, pikkasen ideaaliyhteiskunnan, pikkasen elinvoimaisen osallistuvan itsevastuullisen yksilön kuva lopputulemana. Enkä tiedä, saanko tätä ikinä valmiiksi, mutta haastetta ja onnistumisen iloja on jo koettu. On myös koettu ahdistusta ja tunnetta että miksi ihmeessä lähdin tällaista edes kokoamaan. Aivan niinkuin isoa palapeliäkin tehdessä! Eli kärsivällisyys on yksi haasteistani ja opittavista asioista.

Ajatellessani nyt tätä edessäni olevaa palapeliä, siinä on jo tosi paljon valmista ja kuva alkaa näyttää hyvin mielenkiintoiselta. Isossa organisaatiossa on aloitettu vireysvalmennuksen läpivienti, valmistumassa on e-työkirjasarja vireydestä ja eilen julkistui yhteistyökumppaneiden kanssa toteutettu vireyden verkkokurssi. Työvireyttä analysoiva ohjelma ja appsit ovat työnalla ja ensi kuulla on monia eri tilaisuuksia taas edistää vireyttä luennoimalla eri yhteyksissä. Eli mikäs tässä, vaikka paljon on paloja vielä nurin ja etsittävänäkin.

Palapelivertaus antaa itselleni jotenkin rauhallisen mielen, vaikka tähän asiaan liittyviä projekteja onkin xx-määrä. Jokainen niistä täyttää yhden osan kuviosta ja ihan niinkuin palapeliä kootessani kiinnitän huomioni yhdellä kertaa aina yhteen kuvan kohtaan, niin myös projekti kerrallaan saa täyden huomioni aina ajallaan. Lopulta nämä lukuisat projektit kokoontuvat vielä yhteen käsittämättömän hienoksi kokonaiseksi kuvioksi. Sitäpaitsi on mahtavaa, kun saa apua palapelin kokoamiseen, yhdessä tekemällä sillä on vielä suurempi todennäköisyys valmistua, jos itseltä meinaa usko loppua!

Välipäivälöytöjä

Ennen oli hauskaa käydä välipäiväalennusmyynneillä etsimässä löytyisikö itselle mitään sopivaa. Nyt ei moinen käväissyt edes mielessä. Tavarapaljouden keskellä ennemminkin katselee, mistä voisi luopua. En ole siivoamisellakaan mieltäni nyt rassannut, sillä halusin käyttää joulun ajan työtauon olemiseen ja rauhoittumiseen hektisen syksyn jälkeen.

Alkuun siinä auttoivat sukulaislapset, jotka tulivat ennen joulua muutamaksi päiväksi kylään. Ei ehkä sinänsä rauhoittavaa, mutta irroitti ajatukset hyvin töistä. Leikkiin ja muuhun puuhaamiseen syventyminen teki hyvää! Seuraavaksi jouluvierailut, syöminen ja elokuvat veivät mukanaan, mutta Tapaninpäivän iltana alkoi olemisen sietämätön keveys tuntuakin raskaammalta. Ajatukset siirtyivät tekemiseen, suunnitteluun ja huolehtimiseen ja kas – olokin alkoi tuntua sairaalta. “Ei voi olla totta!!!”, ajattelin ja tankkasin itseni täyteen c-vitamiinia, sinkkiä ja d-vitamiinia sekä nukuin lähes vuorokauden.

En ole varma kumpi auttoi, mutta sairaus tuntuu ekan erän luovuttaneen. Eilen aloitimme yhteistyökumppanini kanssa n.s. töihin orientoitumisen. En enää erottele työtä ja muuta elämääni erikseen, ja kirjoittaminen yhdistyy molempiin. Otsikoin tämän kirjoituksen nimellä välipäivälöytöjä, sillä kaiken tuon edellä kertomani lisäksi mieleni on selkeästi hakenut jotakin uusia uria pienen pysähtymisen aikana... Osa niistä tuntuu jopa jakamisen arvoiselta.

Pysähtymisen arvon etsiminen on tullut tärkeäksi. Aloitin joulukuun alussa kirjoittamaan kynällä, pieneen siniseen vihkoon, itselleni tärkeitä ajatuksia. Niistä ensimmäinen oli: “Kuuntele, pysähdy, tutki ja nauti, sillä ainut varma asia on, että koskaan et tiedä, etkä ehdi kaikkea.” Pidin siitä niin kovin, että jaoin sen heti Fbssä ja sain kovasti tykkäyksiäkin sille. Sillä kirjoituskerralla ajatuksia siirtyi paperille numeroituna kuusi kappaletta ja tuo oli siis ensimmäinen.

Tänään avasin vihon uudelleen, sillä tuntui että halusin lisätä sinne jotain. Luin kuitenkin ensin muutama viikko sitten kirjoittamani asiat. Pidin niistä edelleenkin. Eniten kuitenkin alkoi naurattamaan oma touhuni; Olin hienosti nimennyt vihon alkamaan sanoilla 10 tärkeintä ajatusta. Sitten olin jo edellisellä kerralla kirjottaessani vetänyt yli tuon 10 ja vaihtanut eteen viitosen. Tämän jälkeen oli kuudes ajatus halunnut siirtyä paperille, eli olin päätynyt vetämään vitosenkin yli ja kirjoitanut eteen jo vähän epävarmemman kutosen.

Tänään sitten tajusin, miten oma tärkeilynhaluni ja hallinnan tarpeeni huutaa ilmi tuosta otsikosta. Onneksi alkoi naurattamaan, eikä niinkään harmittamaan! En enää vetänyt viivaa kutosen yli, vaan kirjoitin "hienon" otsikon päälle: Tärkeitä ja ei niin tärkeitä ajatuksia ja vielä piirsin hymynaaman perään.

Pidän tuota itselleni arvokkaana välipäivälöytönä mieleni poluilta. Ehkä siitä on iloa jollekin muullekin! Seitsemmänneksi ajatukseksi tuli sitten ihan kirjattuna: Elämä ei ole niin vakavaa kuin luulet!!! - nimenomaan kolmella huutomerkillä varustettuna.

Iloisin loppuvuoden ajatuksin Päivi

Sittenkin Uni?

Olen tainnut saada itselleni perustavaa laatua olevan kysymyksen; Kumpi on tärkeämpi vireyden kannalta uni vai mieli? (Eli siis samaa sarjaa kanan ja munan kanssa - kumpi oli ensin?)

Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, olin jo päätymäisilläni tuohon mieleen. Myös  yhteistyökumppanini kanssa julkaisemamme VIRVOTE työkirjasarja alkoi nyt joulukuulla julkaistulla  mielen osiolla unen jäädessä toiseksi osioksi ensi vuoden puolelle.

Kuitenkin, nyt kun on vuoden pimein aika ja syksy oli melko kiireistä aikaa jättäen muutaman unen vähän vajaaksi, tuntuu että asiaa pitää vieläkin pohtia;  Kun on väsynyt, ei mielikään toimi, eikä siitä löydy tukea vireyden toimiin. Eli tältä kannalta uni voittaa vireyden näkökulmasta sittenkin ehkä mielen.

Oli nyt kumminpäin vaan, niin on suurenmoisen ihanaa, että joulun vapauttava pysäys arjesta on tulossa. Itse aion  ottaa siitä kaiken ilon ja levon irti. En turhia aio stressata mistään ja olen aikatauluttanut sellaisia asioita, jotka vaativat jotain valmistelua. Annanpa siis tämän iäisyyskysymyksenikin jäädä hautumaan. Oli nyt kumpi vaan, Mieli tai Uni se tärkein asia vireyden kannalta, niin nyt annan kummallekin tilaa ja rauhaa.

Joulumielellä Päivi

Mistä on lähdettävä, kun aletaan puhumaan vireydestä?

Lähtiessäni väsymysriskinhallinnan tielle ajatukseni täyttivät uni, vuorokausirytmi ja väsymyksen vaikutukset työssä ja vuorovaikutuksessa. Yhdistettyäni näitä riskinhallinnan maailmaan alkoi sisälläni kaikua heti ajatus, kuin suoraan jostain mainoksesta: ”Eikä tässä vielä kaikki....”

Kiehtova kysymys alkoi askarruttaa: Mikä tulee ensin, kun lähdetään ohjaamaan kohti vireyttä? Vireyden vastakohta on selkeästi väsymys ja siihen auttaa uni. Entäpä jos uni ei tule, silloin kyseessä on usein pohjimmiltaan jokin mielen ongelma. Vaikka taustalla olisi esimerkiksi ylipainosta johtuva uniapnea, siitäkin jäljet johtavat helposti sylttytehtaalle – eli mieleen ja sen valintoihin. Entäpä vuorotyöstä aiheutuvat uniongelmat, joiden takana on fysiologisesti vuorokausirytmin häiriintyminen. Sielläkin pohjimmiltaan omat valinnat edesauttavat näiden häiriöiden syntyä.

Mieli ja mielenhallinta tuntuvat olevan perimmäinen vastaus vireyden tielle lähdettäessä. Kun siihen liitetään tietoisuus omien uni, ravinto, liikunta ja työvalintojen vaikutuksesta alkaa pohja olla valmis väsymysriskinhallintaan. Ei aivan helppo paketti, mutta lopulta ainut tapa lähteä rehellisesti ja tavoitteellisesti avaamaan asiaa.

Aloittaessani 2011 en arvannut miten laajaa ongelmaa lähdin avaamaan. Pikkuhiljaa se on alkanut avautua ja varsinainen työ väsymysriskinhallinnan edistämisessä kasvaa arvoiseensa mittaan. Olen iloinen, että olen löytänyt ympärilleni osaavia ihmisiä ja nyt myös yrityksiä, joissa vireys ja sen antamat mahdollisuudet otetaan tosissaan.

Mielen voima on suuri, ilman omaa motivaatiotani, arvomaailmaani, ympäristön ja geenieni vaikutusta en olisi nyt tässä. Haluni vireytyä itse, ymmärtää väsymystä ja vireyttä ja vielä olla viemässä suomalaista väsymysriskinhallintaa eteenpäin saa minut tässä hetkessä, juuri nyt tuntemaan hyvää oloa ja vireyttä. Ei haittaa marrasmyrskyt tai pimeys, vaan mieleni käy innolla kohti joulukuuta ja uutta vuotta!

Samaa mielen voimaa sinulle toivoen

Vireysvalmentaja Päivi

ps. Anun kanssa tekemämme VIRVOTE-kirjakin on muuttanut esilletulojärjestystään työkirjassa. Eli nyt mieli on osion ensimmäinen e-työkirja, kun varsinainen VIRVOTE -käsikirja alkoi suoraan unella. Voit tutustua kirjaan tästä.
 

Yhden uuden oven aukaisu

Eilen tein osaltani uuden aluevaltauksen elämässäni; - Liityin Facebookiin
Ei kovin ihmeellistä, mutta itselleni henkisesti aika iso oven aukaisu. Olen sinänsä täysin yhteisöllisyyden ja avoimuuden kannalla... Aiemmin minua silti kovasti ahdisti se, että tietojani kerää joku markkinataho järjestelmällisesti ja pyrkii hyötymään sekä minusta että kontakteistani. Nyt päästin ahdistuksestani irti ja totesin olevani hyvin tyytyväinen ratkaisuuni!

Hassua sinänsä tuo ennakkoasenteeni asiaan. Olenhan yritykseni kautta luonut nettisivustoja ja liittynyt Linkediniin sekä myös Faceen. Samoin olen kirjoittanut täysin omana itsenäni tätä blogiakin ja viserrän sillointällöin twiittejä. Yrittäjänä teen myös itse aina hyödyllisten kontaktien keruuta. Aika itsekäs tuo kohtuullisen jyrkkä kantani on siis tainnut ollakin. Kai siinä mukana on ollut silkkaa varovaisuuttakin - liiallisen luottamuksen ja avoimuuden vaarat sekä elämän varrella koetut pettymykset ihmissuhteissa tai oman kärsimättömän ja äkkipikaisen luonteen tuomat uhat ovat kummitelleet mielessä.

No nyt ne pelot ovat voitetut ja, kuten aina, se kannatti! Kiitos Some-Sanna opelle HAMKista,  joka taisi poistaa suurimmat estot ja yrittäjäkollega Anulle, joka lopuksi pisti minut seinää vasten asian kanssa;  Tulevien Virvote-työkirjojemme keskusteluryhmään osallistuminen vaati nimittäin oman profiilin facessa. Toki monia muitakin ystäviä ja sukulaisia on aiemmin minua yrittänyt houkutella mukaan ja nyt lopulta vastaan heidänkin huutoonsa - anteeksi viivästys ja kiitos kutsuista!!!

Uutuudenhurmassa istuin eilen kyllä tietokoneen äärellä ihan liikaa, joten se on tietysti huono juttu. Tavoite on rajata tilannetsekkaukset tai -päivitykset kertaan päivässä - katsotaan nyt millä aikajänteellä tähän päästään...Alussa annan itselleni luvan kurkata silloin tällöin sopivissa raoissa useamminkin tätä uutta ja hauskaa yhteydenpitokanavaa.

Sain eilen jo yli 50 kaveria ja tietysti toivon tahdin jatkuvan. On mahtava kuulla ja löytää ihmisiä vuosien takaa jopa kansakouluajoilta asti. Kansakoulu on se entisaikojen koulusysteemi, jota kävin sen viimeisinä henkäyksinä Jalasjärven Koskuella elämäni ensimmäiset 4 kouluvuotta. En vielä tainnut lisätäkään kaikkia käytyjä kouluja tai työpaikkoja edes tuonne, joten löydettävää piisaa! Arvelenkin, että saan vielä kaivella muistini kätköjä useampaankin kertaan :-). Taitaa olla hyvää aivojumppaakin tämä vielä kaupanpäälle!

Jokohan minäkin nyt sitten alan olla Some-Päkä?? Taidan kohta lisätä sen Päävirvottaja -tittelin eteen, ja ottaa noi ylivirvottaja-aktivisti Anssin suosimat hauskat tittelit käyttöön kun tuo FRM-ohjaaja on niin helkatin tylsä - miltäs kuullostais? :-)

Mukavaa yhteisöllistä somekeskiviikkoa kullekin!
t Some-Päkä, Päävirvottaja....






 

Ennakkoluulotonta kuuntelua kohti – samalla itseäkin kuunnellen

Osuin aamupäivällä Tuovi Haikalan blogiin (http://www.novetos.fi/blogi/jaksaako-tassa-jatkuvasti-uudistua/ ) kesäkuulta. Hän pohti siinä uuden oppimista ja jatkuvasti uudistumisen tarvetta ja sillä tiellä jaksamista.

Kirjoitus oli mielestäni hyvä ja jäin pohtimaan omia asenteita ohjatessa ja omissa koulutuksissa. Oppimisahdistus tai selviämisen pelko ovat tuttuja kavereita. Olen pyrkinyt muistamaan nöyrän ja kuuntelevan asenteen. Ei se helppoa ole, kun sitä joskus erehtyy pitämään itseään kovin osaavana joissain asioissa. Kärsimättömyys on toinen tuttu kaveri... pyrkii menemään asioiden edelle, ei ehdi kuunnella tai haluaa nopeasti sanoa oman mielipiteensä asiaan....

On valtavan helppoa toistaa niitä asioita, jotka on mukamas ymmärtänyt perinpohjaisesti. Silloin helposti sulkee mielensä uudelta tai toisen mielipiteiltä, vaikka eteenpäin menon kannalta tärkeää olisi pyrkiä ymmärtää mielipiteen lähtökohta ja tausta. Silloin voisi laajentaa omaa näkemystään ja kenties oppia jotain uutta.

Olin keväällä mukana HAMK:n aikuiskouluttajan pedapakki opetuksessa ja siellä etenkin Helena Aarnion opetus dialogisesta toimintaotteesta ja sen vaikutus kollektiivisen älykkyyden kehittämiseen osui ja upposi. Oman asenteen huomiointi, avointen kysymysten käyttö keskustelussa ja huolellinen kuunteleminen, siinä niitä haasteita etenkin keskustelun tai oppimistilanteen vetäjälle, mutta yhtähyvin osallistujalle.

Helena puhui muunmuassa pinnanalaisesta puheesta, jota pitäisi oppia kuuntelemaan. Keskittyvä kuuntelija, joka yrittää tosissaan ymmärtää, löytää ehkä toisen puheesta kehkeytyvän heikon tiedon tai pohtimisen signaalin. Jos kuuntelija pystyy nostamaan tämän pinnanalaisen kohteen esiin, saattaa yhteinen kehitys tai oppiminen syventyä tai laajeta keskustelun myötä.

Toivon voivani omassa työssäni väsymysriskin hallinnan ja vireyden ohjaajana viedä asioita ennakkoluulottomasti ja rohkeasti dialogisen keskustelun suuntaan. Oppimisyhteisöä rakennettaessa tähän suuntaan, nousee tärkeäksi vertaisuuden kokeminen eli se että ihmisen arvo on pohjimmiltaan aina sama riippumatta koulutuksista tai asemasta. Omat olettamukset asioista pitäisi pystyä jättämään vähemmälle ja kuunnella mitä todella sanotaan.

Tätä kohti pyrin itseäni nyt kehittämään ja huomaan että se vaatii aikamoista itsetutkiskelua ja kuuntelua. Se ei taas onnistu jollei aika-ajoin pysähdy todella tutkimaan omia ennakkoluulojaan ja asenteitaan tai olettamuksiaan. Aika ja levollinen mieli - niitä tarvitaan, ei tämä onnistu hälinässä, väsyneenä tai kokoajan jotain puuhaamassa. Onneksi nyt on kesä ja ainakin itse olen nyt pyrkinyt järjestämään itselleni sekä aikaa että levollista mieltä jotta saisin tilaa ennakkoluulottomuudelle - ja itsenikin kuuntelulle.  

Omaa aikaa ja levollista mieltä myös sinulle lukija sekä loppuun yksi avoin kysymys: Miten voit saada omaa aikaa ja millä keinoin levollistat mieltäsi?  Jos saataisiin tästä aikaan vaikka dialoginen keskustelu lämmittämään näitä heinäkuun viileitä päiviä.