Ennakkoluulotonta kuuntelua kohti – samalla itseäkin kuunnellen

Osuin aamupäivällä Tuovi Haikalan blogiin (http://www.novetos.fi/blogi/jaksaako-tassa-jatkuvasti-uudistua/ ) kesäkuulta. Hän pohti siinä uuden oppimista ja jatkuvasti uudistumisen tarvetta ja sillä tiellä jaksamista.

Kirjoitus oli mielestäni hyvä ja jäin pohtimaan omia asenteita ohjatessa ja omissa koulutuksissa. Oppimisahdistus tai selviämisen pelko ovat tuttuja kavereita. Olen pyrkinyt muistamaan nöyrän ja kuuntelevan asenteen. Ei se helppoa ole, kun sitä joskus erehtyy pitämään itseään kovin osaavana joissain asioissa. Kärsimättömyys on toinen tuttu kaveri... pyrkii menemään asioiden edelle, ei ehdi kuunnella tai haluaa nopeasti sanoa oman mielipiteensä asiaan....

On valtavan helppoa toistaa niitä asioita, jotka on mukamas ymmärtänyt perinpohjaisesti. Silloin helposti sulkee mielensä uudelta tai toisen mielipiteiltä, vaikka eteenpäin menon kannalta tärkeää olisi pyrkiä ymmärtää mielipiteen lähtökohta ja tausta. Silloin voisi laajentaa omaa näkemystään ja kenties oppia jotain uutta.

Olin keväällä mukana HAMK:n aikuiskouluttajan pedapakki opetuksessa ja siellä etenkin Helena Aarnion opetus dialogisesta toimintaotteesta ja sen vaikutus kollektiivisen älykkyyden kehittämiseen osui ja upposi. Oman asenteen huomiointi, avointen kysymysten käyttö keskustelussa ja huolellinen kuunteleminen, siinä niitä haasteita etenkin keskustelun tai oppimistilanteen vetäjälle, mutta yhtähyvin osallistujalle.

Helena puhui muunmuassa pinnanalaisesta puheesta, jota pitäisi oppia kuuntelemaan. Keskittyvä kuuntelija, joka yrittää tosissaan ymmärtää, löytää ehkä toisen puheesta kehkeytyvän heikon tiedon tai pohtimisen signaalin. Jos kuuntelija pystyy nostamaan tämän pinnanalaisen kohteen esiin, saattaa yhteinen kehitys tai oppiminen syventyä tai laajeta keskustelun myötä.

Toivon voivani omassa työssäni väsymysriskin hallinnan ja vireyden ohjaajana viedä asioita ennakkoluulottomasti ja rohkeasti dialogisen keskustelun suuntaan. Oppimisyhteisöä rakennettaessa tähän suuntaan, nousee tärkeäksi vertaisuuden kokeminen eli se että ihmisen arvo on pohjimmiltaan aina sama riippumatta koulutuksista tai asemasta. Omat olettamukset asioista pitäisi pystyä jättämään vähemmälle ja kuunnella mitä todella sanotaan.

Tätä kohti pyrin itseäni nyt kehittämään ja huomaan että se vaatii aikamoista itsetutkiskelua ja kuuntelua. Se ei taas onnistu jollei aika-ajoin pysähdy todella tutkimaan omia ennakkoluulojaan ja asenteitaan tai olettamuksiaan. Aika ja levollinen mieli - niitä tarvitaan, ei tämä onnistu hälinässä, väsyneenä tai kokoajan jotain puuhaamassa. Onneksi nyt on kesä ja ainakin itse olen nyt pyrkinyt järjestämään itselleni sekä aikaa että levollista mieltä jotta saisin tilaa ennakkoluulottomuudelle - ja itsenikin kuuntelulle.  

Omaa aikaa ja levollista mieltä myös sinulle lukija sekä loppuun yksi avoin kysymys: Miten voit saada omaa aikaa ja millä keinoin levollistat mieltäsi?  Jos saataisiin tästä aikaan vaikka dialoginen keskustelu lämmittämään näitä heinäkuun viileitä päiviä.

Rauhoittumisen vaikeudesta ja ihanuudesta.

Vietän itselleni harvinaislaatuista juhannusta. Yleensä on ystäviä, sukua ja muita ihmisiä joko kokoontunut meille tai sitten on itse hakeutunut lajikumppanien seuraan juhlimaan. Nyt sattui niin, että miehelläni oli töitä koko juhannus varhaisesta aamusta aina iltakuuteen. Päätin siksikin vaihteeksi tosissani rauhoittua yksinään suomalaisessa järvimaisemassa, lukea, liikkua ja levätä. Etenkin päätin unohtaa työasiat, sillä yrittäjänä ne tuntuvat pyörivän päässä lähes kaiken aikaa, vaikka työkseen selittää rauhoittumisen tärkeyttä... Vastasin kaikkiin lähtökutsuihin kieltävästi ihan hyvillä mielin, enkä varannut jääkaappia täyteen juhlaruokia tai -juomia, kuten tavallisesti. Jo tunsin rauhan laskeutuvan, kun ei tarvinnut kauppoihinkaan rynniä!

Aatto meni oikein mukavasti. Touhuilin sitä ja tätä, kävin lähikaupassa hakemassa uusia perunoita ja kalaa. Satoi ja oli kohtuullisen koleaa, mutta se ei haitannut lainkaan. Tuumailin siivoavani kesäkatoksemme alkukesän tuulten tuiverrukselta ja laitoin musat soimaan. Kissani pyörivät ihmeissään ja onnellisena jaloissa ja lopulta totesivat, että kaipa tässä nyt sitten ollaan ihan paikoillaan ja voi rauhoittua katselemaan emännän touhuja. Istuttelin muutaman kesäkukan ja kas...aurinkokin alkoi paistamaan ja niinpä vetäisin ruohonleikkurin käyntiin. Aikani lykittyäni joku puska tarttui kaasarin vieteriin (tai johonkin...) ja irroitti sen, enkä löytänyt enää sille oikeaa kiinnikepaikkaa. Siihen jäi ruohonleikkaus. Harmitti vähän, sillä aikomus oli yllättää mieheni hoidetulla nurmikolla ja siistillä pihalla...

Tunsin jo kuitenkin tehneenikin jotain, joten istahdin ja nautin istuttamistani kukista ja puoliväliin edenneestä ruohonleikkauksesta. Laitoin juhannusviestejä sinne tänne ja hain lasillisen valkoviiniä hyräillen ja tanssahdellen radion kesämusan tahtiin. Onpas tämä rentoutuminen mukavaa!

Mieheni tullessa olin jo hakenut viikatteen, jolla huitelin menemään omenapuiden alustoja puhtaaksi. Patistin häntä heti laittamaan leikkurin vieterin paikalleen ja niin kiltti, tehokas mieheni heti tekikin. Sitten niitimme nurmikentät loppuun urakalla ja ups.. kellokin meni pikkasen yli iltakuuden. No ei se nyt kai ole ihan minuuteista kiinni, koska se lippu nostetaan! Niinpa puoli seitsemältä nousi siniristilippu salkoon ja uudet perunat lähtivät pesuun ja grilli kuumaksi. Perunat höyrystymään, kala grilliin mieheni lennolta tuomien braatwurstien kanssa ja bon appétit. Toinen lasillinen valkoviiniä siivitti ruuan mukavasti alas.

Rantasaunaankin olin ehtinyt kantaa puut ja sytyttää tulen pesään, joten pian ruuan jälkeen pääsimme nauttimaan saunan ja uimisen riemusta. Sihautin paikallisen uuden panimon olutpullon auki saunan kuumuudessa samalla kun mieheni siemaili vichyään, lentämään kun oli lähdössä seuraavana aamuna aikaisin. Vähän jo alkoi raukaista tehokkaan päivän jälkeen... ja kun vielä tiesi, että mies joutuisi jokatapauksessa heräämään ennen kuutta, menin itsekin nukkumaan jo kymmenen tienoilla. Tuumasin vain, että onpas tämäkin koettu – juhannuksena nukkumassa näin aikaisin. Ulkona aurinko paistoi järven takaa vielä täydeltä terältä...

Kolme (ok.. tais mennä neljäskin, muistin että otin yhden oluen siinä saunaa lämmitellessä...) alkoholiannosta varmisti, että uni ei ollutkaan kovin palauttavaa. Tottakai heräilin aamuyöstä ja tuskailin kun piti käydä juomassa vettä ja hikoilututti. Mieheni lähti ennen kuutta töihin ja uupuneena menin takaisin petiin. Nukuinkin varmaan yhden puolentoista tunnin syklin verran ja sitten heräsin enemmän tai vähemmän väsyneenä. Ulkona satoi, eikä päässyt edes kasvimaata kitkemään, hmm.. mitähän sitä tekisi. No kirjoja on luettavana kasa, aloitetaanpas niistä. Äh... ei oikein pysty keskittymään, pitäis siivota keittiö ainakin tiskeistä ja muusta. Sen tehtyäni palasin kirjan ääreen ja rauhoituinkin hetkeksi “Superaivojen” parissa, samalla pohtien, miten itse ajattelee “vääriä” ajatuksia eikä osaa irrottautua niistä tarpeeksi. No ok, kyllä tuota mieltä kuitenkin jo vähän on oppinut hallitsemaan. Kai tässä oikealla tiellä ollaan.

Kas sade loppui... eikun ulos! Jokin aika sitten perustamani kasvimaa näytti siltä, että mielikuvitusta käyttämällä sieltä löytyisi kasvipenkit ja välipolut... mutta piti olla kyllä hyvä mielikuvitus. No hanskat käteen ja nyhtämään. Hiki helmeillen otsallani totesin puolen tunnin nyhtämisen jälkeen, että joo.. onhan täällä sentään persiljaa, timjamia, minttua ja raparperia. Hyvä minä. Ja eikun jälleen se viikate käteen ja siistimään eilisiä ruohonleikkaamisen reunajälkiä. Ai kun alkoi näyttää siistiltä! Vettä juomalla oikein urakalla alkoi olo muutenkin kohentua. Päätin laittaa kalaa uuniin lounaaksi ja tehdä ihanan marja-raparperipiiraan. NAM. Kaikki onnistui ja söin hyvillä mielin ja sitten tuntui, että viime yön nukkumattomuus alkoi kostaantumaan. Päätin antaa itselleni päiväunioikeuden. Filtti mukaan ja sängynpäälle pötkölleen. Ei mennyt kuin pari minuuttia niin vaivuinkin syvälle uneen. Sade alkoi uudelleen ja matalapainekin veti minuakin yhä syvemmälle ja syvemmälle uneen. Taisin nukkua ainakin pari tuntia! Herätessäni oli melkoinen uni-inertia vallalla. Huuuuh, mitähän se kellokin jo on??? Tuntui vähän syylliseltä olo, enkä saanut kiinni että miksi ihmeessä – tätähän se piti ollakin, lepoa ja rauhaa. Päätin rauhoittaa mieltäni.

Heräilin siis rauhassa ja aloin seuraavaksi miettiä ystäviäni ja sukulaisiani – mitähän he puuhailevat missäkin päin. Olo tuntui hetken vähän yksinäiseltä. Sitten karaisin jälleen mieleni, tätähän mä halusin, nyt näpit irti puhelimesta ja muista viestimistä! Mieheni tuli jälleen kuuden kieppeillä kotiin ja tuumasi ensimmäikseksi, että saahan tänään olla vaan. Myönnän, että itse olin jo tuumaillut pientä ajelua tai vieraisilla käyntiä lähimökillä tai vastaavaa. Tajusin jälleen, että voi minua – toinen tulee töistä ja haluaa rentoutua ja itse ei pysty nauttimaan tästä hetken pysähdyksestä kaiken keskeltä. Päätin mennä ongelle, sillä siellä aina rauhoittuu.

Madot siis kaivuuseen ja kissaa houkuttelemaan mukaan. Kissa vilkaisi minua väsynein viirusilmin mieheni vatsan päältä sohvalta, jossa sai unista, levollista rapsutusta osakseen. Päätin jättää kollit elpymään ja suuntasin rantaan. Aurinkokin taas pikkasen kurkisteli pilvien takaa, järvi oli kohtuu tyyni ja muutama pisara silloin tällöin iski järven pintaan. Oli kaunista ja rauhallista. Mielikin taas vähän jäi paikoilleen, vaan hmm - saalistus, sehän on tärkeää. Kissa pitää opettaa kalan makuun ja näyttää että osataan sitä saalistaa vaikkei ihan yhtä taitavasti kuin nämä nelijalkaiset ystäväni. Matoa koukkuun (muovihanskoilla vähän vaikeaa...) ja kas jopa alkoi kalaakin tulla. Sangossa ui jo neljä kaveria, kun alkoi kyllästyttää. Sekä minua, että kaloja. Lähdin ylös hakemaan kissaa ihastelemaan puuhiani.

No nyt oli kissakin jo innoissaan, olivat vetäneet pikku päikkärit mieheni kanssa. Miehenikin tuli katsomaan kuinka hieno kalasaalis saa kohta kyytiä. Joopajoo... kissa kyllä ihmetteli, haisteli ja katseli, mutta sitten lähti omille teilleen, joten päästin kalaraukat takaisin järveen ja toivotin hyvää elämää. Toisaalta olin niiden puolesta iloinen, toisaalta harmitti että kissa ei tajunnut hyvän päälle. No ehkä sen oma saalistaminen on tärkeämpää kuin valmiin palan saaminen. Olipahan yritetty. Ilta oli jo ehtinyt iltapalaan, syötyäni katselin hetken teeveen tarjontaa, mutta uusinnat eivät pitkään jaksaneet innostaa. Lipun laskettuamme yhdeksän tienoilla sadepisaroitakin alkoi taas tiputella maahan. Kaunista oli ja väsykin alkoi pikkuhiljaa taas koputella kehossa. Kylläpä tuota unta nyt tarvitseekin paljon!

Lintujen liverrykseen nukahdettuani joskus kymmenen jälkeen heräsin ensimmäisen kerran kunnolla, kun mieheni kömpi ylös joskus kuuden jälkeen. Pistin vielä silmät kiinni ja kunnolla heräsin vasta lähempänä kahdeksaa jälleen lintujen liverrykseen. Nyt oli takana ihanan syvä uni ja sopiva yö, olo tuntui siltä miltä toivoinkin. Vireältä! Lepäsin hetken ja tuumailin, että nyt teen oikein sopivan päivän itselleni. Otin upouudet lenkkivaatteet päälle ja lähdin ennen aamiaista ulos. Leikin hetken kissojen kanssa ja eksytin ne lopuksi kannoiltani ja lähdin kävelylle. Aurinko paistoi, ja muutama koiran kävelyttäjä tuli asuntoalueen alussa vastaan. Hyvät huomenet ja hymyt ja hyvä olo. Kirkonkellokin alkoi kaikua sunnuntai aamussa kävellessäni takaisinpäin. Oi sunnuntaiaamun rauhaa! Poimin vielä matkalta muutaman horsmankärkikasvuston ja söin ne aamiaisella leivän päällä. Puristin tuoretta appelsiinimehua, söin jugurtin, pähkinöitä ja nautin. Olo tuntui kevyeltä ja hyvältä, voisi sanoa terveeltä, jopa voimalliselta!

Ajatus alkoi suuntautua pienen rauhoittumisen jälkeen omaan työhön. Siihen miten pyrkii kertomaan ihmiselle juuri siitä miltä nyt itsestä tuntuu. Rauhalliselta ja hyvältä. Ja seuraava ajatus oli, että kyllähän sen saavuttaminen taas kesti. Meni kaksi kokonaista päivää itseä ja rauhaa hakiessa. Ensin piti tehdä, suorittaa ja tuntea syyllisyyttäkin siitä että vaan on. Jos tämä on itsellekin näin vaikeaa, niin mitä auttaa puhua mielen hallinnasta, unen tärkeydestä, ravinnon laadusta, liikkumisen merkityksestä, työn suhteuttamisesta lepoon jne. Tuntui hetken vähän tyhjältä.

Sitten aloin kirjoittamaan, koska halusin selvittää itselleni tätä asiaa, työtä, lepoa ja rauhaa. Halusin olla yksin ja rauhassa ja niin tein, vaikka välillä mieli vastusti. Halusin antaa mielelleni rauhaa, sen hakeminen kesti, mutta sain sitä aina välillä ja yhä enemmän, mitä enemmän huomioin omaa touhuamistani ja “häröilyäni”. Välillä oikein jopa nauratti oma säätäminen ja hetkelliset ahdistuspuuskat. Eiköhän tämä taas auta jatkamaan vireyden edistämistä. Itse kokien ne asiat on ennekin sisäistetty sen verran, että niistä uskottavasti voi kertoa eteenpäin. Jokaisen ne täytyy tietenkin myös itse kokea, käydä läpi säädöt ja hetkelliset ahdistukset.

Mielenrauhan löytyy yhtähyvin ihmisten keskeltä kuin hiljaisuudesta, kun sen on päättänyt löytää. Unen merkityksen tajuaa kun herää todella vireänä. Keho kertoo ravinnon määrän ja laadun, kun sitä osaa kuunnella. Liikkumisen antama hyvä olo kertautuu kaikeen muuhun. 

Tuon työn ja levon suhteuttamisen kanssa itselläni on yhä eniten työtä. Arvelen, että monella muulla suomalaisella myös. Kai siinä on kovan ilmastomme, säälimättömän pitkän talven, lyhyen tehokkaan kesän ja pitkien niihin perustuvien perinteidemme paine. Olemme suoriutuja kansaa. Sillähän me olemme aina pärjänneet ja nousseet ties mistä alhoista. Nyt kun osaisimme vielä suhteuttaa työn ja levon oikein, niin että ne päiväunetkin voisi ottaa tarvittaessa ilman syyllisyyden tuntoa. Päätän itse nyt alkaa painottamaan vieläkin enemmän oman työn ja levon oikeaa suhdetta. 

Lepo voimauttaa työn ja siihen vielä ilo elämästä mukaan. Jess- nyt loppui kirjoittaminen, taidan mennä laiturin nokkaan maate :-) Aurinkokin taas paistaa! 

Hyvää juhannuksen jatkoa kaikille. Levätkää hetkessä!!!

Valtakunnallinen tapahtumakalenteri?

Järjestelen erilaisia tilaisuuksia tai tapahtumia sekä yritykseni että yhdistysten puitteissa ja tietysti myös perheen ja suvun kesken. On aina mukava, kun järjestelyjen jälkeen näkee tilaisuuden onnistuneen ja tietysti, jos mukana on rahallista sijoitusta ja tavoitetta, sen myös kannattavan.

Lauantaina olin mukana Riennä Radalle tapahtumassa Riihimäellä. Kyseessä oli liikunnallinen kesäfestari kuntoliikunnan ja terveysluentojen aiheella ja paikkana ravirata. Yrittäjäystävien kautta tutustuin tilaisuuden järjestäjään Henni Siltaseen ja innostuin lähtemään mukaan kertomaan unen, ravinnon ja liikunnan kolmiyhteydestä.

Valtavalla innolla Henni rakensi markkinointia, huolehti ohjelmien järjestämisestä ja sai aikaan todella hienon tapahtuman. Ilmakin suosi, aurinko paistoi eikä ollut liian kuuma liikkumiseen. Samoin itse lähdin mukaan uuteen tapahtumaan uteliaana ja innokkaana. Ravirata on iso paikka järjestää tapahtumaa, sinne kentälle mahtuu osallistujia ja tilaa on liikkua vaikka miten. Katsomossa on hyvä istua välillä ja kuunnella liikunnan lomassa luentoja ja kysellä asiantuntijoilta asioita. Näin asiat etenivätkin ja osallistujat nauttivat tarjonnasta. Samoin ohjaajat ja muut paikalla apuna olleet. Ainut mikä pisti silmään ja harmitti järjestäjän puolesta oli lipun ostaneiden vähäinen määrä. Järjestäjä oli pannut likoon oman yrityksensä ja varmaan aivan omia rahojaankin. Lipun hintakaan ei varmasti ollut syynä, sillä lippu oikeutti tapahtuman lisäksi suurempaan arvoon kaikkine etuineen, kuin mitä se maksoi.

Kesä saattaa aiheuttaa tapahtumaähkyä. Kesäviikonloppuja on rajallinen määrä ja aina tieto tilaisuuksista ei edes tavoita kaiken tarjonnan keskellä. Ähky syntyy kun on liikaa tarjontaa, eikä ole tarpeeksi tietoa, taitoa tai aikaa valita juuri itselle sopivinta osallistumismäärää ja -muotoa. Lisäksi kesä on lomien ja rentoutumisen aikaa, aina ei tarvitsekaan osallistua. Mietin vain tilaisuuksien järjestäjien kannalta, olisikohan mahdollista olla Suomen valtakunnallinen tapahtumakalenteri. Paikallisia kyllä löytyy, mutta löytävätkö ihmiset niitä on sitten eri asia. Markkinointi maksaa ja aina ei silti tavoita kohdettaan.

Jos järjestäjä voisi itse laittaa tapahtuman esille ilmaiseen valtakunnalliseen tapahtumakalenteriin, voisivat kysyntä ja tarjonta kohdata paremmin toisiaan. Pohjassa tulisi olla riittävästi hakuluokkia, sen tulisi olla helppokäyttöinen ja lyhyttekstinen niin, että sieltä pääsisi sitten halutessaan linkkiä pitkin katsomaan tapahtuman sivuja. Kuvittelisin, että tämä vaatisi vain innokkaan aloittajan jollain näillä netin ilmaispohjilla, hieman alkujulkisuutta, järjestäjien mukaan tuloa ja käyttäjäystävällisyyttä. Siitä sitten voisi aina tarkistella mitä missäkin on tarjolla, yhdeltä pohjalta, omilla hakukriteereillään ja tarpeillaan.

No, tätä odotellessa suuntaan tämän viikon tapahtumiin. Torstaina käyn kertomassa työstäni väsymysriskin hallinnan parissa Työministeriön ja WGH:n järjestämässä tilaisuudessa Helsingin keskustassa ja lauantaina on sitten Seinäjoen Riennä Radalle tilaisuuden vuoro. Toivottavasti näihin tilaisuuksiin on osallistujia luvassa. Toinen on kutsuvierastilaisuus ja toinen on kaikille avoin liikuntatapahtuma. Jos siis haluat ulos raviradalle ohjattuun liikunta- ja luentotapahtumaan, ota suunnaksi 13.6. Seinäjoen ravirata. Lisätietoa löydät  Seinäjoen Riennä Radalle facebook-sivustolta.  Lipun hinnalla on tarjolla monenlaista etua tapahtuman sisäänpääsyn lisäksi.

Hyvää, tapahtumarikasta ja rennon osallistavaa kesänalkua kaikille!

Tie oman todellisuuden tekijäksi

Olen viimeaikoina pohtinut tulevaisuutta, yhteistyömahdollisuuksia ja tavoitteita sekä prosesseja, joilla tavoitteisiin päästään. Välillä olen täynnä voimaa ja varmuutta. Välillä alan epäillä omia motiivejani, toisten motiiveja ja myös omaa riittävyyttä kaikkeen.

Tuntuuko tutulta?

Työni FRM:n parissa on hyvin monimuotoista. Ytimessä omalla kohdallani on organisaation toimivuus, sitoutuminen asiaan ja loppupelissä  koulutusten ja jalkauttamisen onnistuminen. Onnistuminen nimenomaan siltä kannalta, että saan ymmärryksen väsymyksen riskeistä, niiden hallittavuudesta ja vireydestä todella lisääntymään kaikilla työntekijöillä sekä kuulijoiden oman motivaation löytymään, jotta kasvupohja muutokselle on olemassa.

Sitouduin tähän "elämäntehtävään" kymmenkunta vuotta sitten, kun lähdin FRM:n tielle. Tuntui, että ensimmäisen kerran löysin sen ytimestä viisastenkiven siihen, miten sekä organisaatio että työntekijä voivat hyvin. Aluksi tie näytti hyvinkin lavealta, suoralta ja selkeältä. Sitten alkoi eteen tulla risteyksiä, mutkia ja kapeikkoja. Välillä piti hapuilla eteenpäin ja joskus tuli mieleen hypätä koko tieltä metsään ja lähteä etsimään uusia polkuja.

Kartat, tienviitat ja tankkauspisteet

Ilman selkeitä tavoiteasetteluja ja ajoittaisia tilannekatsauksia olisin eksynyt. Ilman perheen ja asiaan paneutuneiden ihmisten tukea sekä syvenevää ymmärrystä siihen, että FRM:ssä on voimaa, olisi matka tähän ollut kovin vaikea. Oma usko asiaan on toki syvä, mutta kyllä sekin horjuu, jos työstään ei saa palkkaa eikä yrittämisen lisäksi aina ole aikaa tai halua sukeltaa byrokratian sokkeloihin hakemaan mahdollisia yhteiskunnan tarjoamia taloudellisia tukiratkaisuja. Näinä aikoina niitäkään ei tarjottimella ole tyrkyllään.

Toisaalta suomalainen järjestelmä tarjoaa onneksi tukeaan muulla tavoin. Yrittäjille on tarjolla korkeatasoista koulutusta osin ilmaiseksi, osin oppisopimuksella tai aivan pienellä omavastuulla. Näistä olen osani hyödyntänyt ja todella saanut työkaluja yrityksen pyörittämiseen. Tällä hetkellä käyn yritysjohtamisen ammattitutkintoa ja aikuiskouluttajan pedapakkia. Molemmat ovat osoittautuneet todella ammattitaitoa lisääviksi kursseiksi. Lisäksi olen itse kouluttautunut vireyden asioissa avoimen yliopiston loistavilla koulutuksilla. Sieltä olen tähän asti suorittanut ravitsemustieteen ja psykologian perusteet sekä johdatuksen vanhuuden tutkimiseen ja nuoruuden haasteet- nimisen luentosarjan.

Matka jatkuu

Alussa kuvasin pohdintojani omista ja toisten motiiveista sekä omasta riittävyydestä. Vailla akateemista loppututkintoa tunnen itseni joskus kummajaiseksi. Yritysmaailma Suomessa arvostaa niin kovin jonkun alan "täydellistä" haltuunottoa tutkintonimikkeellä.

Pohdin itsekin psykologian tai kognitiivisten opintojen mahdollisuutta ihan tutkintoon asti. Sitten totesin, että en halua tutkijaksi - siksi en halua nyt käyttää aikaa tilastotieteen oppimiseen. Haluan oppia noista asioista lisää oman työni edistämiseksi. Siihen riittää hyvin avoimen yliopiston loistava anti. Oma tieni on hakea perustietoa mahdollisimman laajalta ja kasata niistä vahva rakenne suomalaisen FRM:n eteenpäinviemiseksi. Opiskelen siis väsymysriskin hallinnan tutkintoa varten :-).


Yksin tällaista kokonaisuutta ei muutenkaan voi viedä läpi. Siihen tarvitaan omalta osaltani osaavia yhteistyökumppaneita vireyden eri alueilta (uni, ravinto, liikunta, työ ja mieli). Niitä olen onneksi ympärilleni löytänytkin. Kirjani "Väsymys työelämässä - riskit ja hallinta" näen osaltani ensimmäisenä askeleena tutkintoon, seuraava on toimiva FRM yhdessä isossa yrityksessä. Tämä työ on aloitettu, mutta FRM:ää ei toteuteta hetkessä. Yritys sitoutuu siihen koko elinkaarekseen ja itse sekä yritykseni ja sen kautta yhteistyökumppanini olemme mukana tukemassa ja auttamassa heitä tällä matkalla. Sen tienviitta on: FRM:n avulla vireyden ja turvallisuuden lisäämisen kautta tuloksiin.

Luvassa on varmaan edelleenkin paljon pohdintoja - risteyksiä, mutkia ja kapeikkoja, mutta tavoite on asetettu. Visio on olla vastuuntuntoinen, johtava suomalainen suunnannäyttäjä väsymysriskin hallinnan edistämisessä osaksi yritysten normaalia johtamista. Ja se, mikä minua tässä motivoi, on antaa ihmisille mahdollisuus saavuttaa se mihin avoimuudella, yhteistyöllä ja ihmisen fysiologian ja psyyken paremmalla ymmärtämisellä ja oman sekä jaetun vastuun sisäistämisellä päästään.

Tästä on hyvä jatkaa. Tavoite on asetettu, matkakumppaneita on mukana, lepo- ja tankkauspisteet on mietitty ja oma navigaattori osaa lukea ajantasaista tietoa matkan varrelta ruuhkien ja tarpeettomien pysähdysten välttämiseksi.

Hyvää matkaa myös sinulle lukijani. Tarkista oma suuntasi, määränpääsi ja motiivisi. Muista määrittää sopivat rajat työllesi, yhdistä siihen oma yksilöllinen leposi, liikkumisesi ja ravintosi, jaa matkasi, luo toimiva reitti ja nauti matkasta. Tavataan jossain matkojemme varrella ja vaihdetaan kuulumisia!

Toukotöiden lomassa

Kävellessäni tänä aamupäivänä pikkuista peltoplänttiäni kohti koin kevään valtaavan jokaisen aistini. Ampiainen pörräsi ohitse, kiurut liversivät ja tuttu varis kraakkui tervehdyksensä. Vapun vaihtelevien ilmojen jälkeen aurinko on kerännyt kaikki voimansa ja näkökentän täyttää sini- ja valkovuokkojen sekä leskenlehtien loisto. Molemmat kissanikin ampaisivat riemuiten ja toisiaan takaa ajaen peltoa kohti.

Pellolla tutkailin oikeastaan ensimmäistä kertaa talven jälkeen, mitä sinne kuuluu. On upeaa nähdä monivuotisten ruohosipuleiden ja raparpereiden olevan nyt jo voimakkaassa kasvussa. Myös mintut löytyivät, kun hieman perkasi ja leikkeli viimesyksyisiä varpuja pois. Persiljakin oli talvehtinut ja marjapensaissa pursui melkoisia lehdenalkuja. Hyvältä siis näyttää ja jonkin aikaa touhuttuani ovat salaatit, tillit ja pinaatit jo istutettu.

Itse nautin suunnattomasti näistä toukotöistä, johtuen kai siitä että olen maalta kotoisin. Siellä vuodenajat kulkivat osana elämää makuina, näkemisenä, tuntemisena ja hajuina. Maatyöt eivät ole keveimmästä päästä, mutta nyt kun enimmän aikaa tekee ”siistiä sisätyötä” niistä saa kaivattua liikettä keholle. Lisäksi tunnen, että aivotkin lepäävät siinä samalla kun kädet tekevät perkausta ja istututusta.

Kaikkia eivät maatyöt houkuta, eikä tarvitsekaan. Silti toivon, etät jokainen pysähtyisi hetkeksi katsomaan ja tuntemaan kevään etenemisen. Nauttimaan auringon lämmöstä, tuulen vireestä ja lintujen laulusta. Vaikka eläisi keskellä kaupunkia, olisi hyvä päästä jollain tavoin yhteyteen luonnon kanssa. Lisääntyvä valo virkistää, luonnon kiihkeä kevättohina energisoi ja toisaalta ulkoilmassa mieli levollistuu.

Tuntuu hyvältä olla osa tätä kaikkea. Luonnon kierrossa ja keskellä voi olla täysin oma itsensä, iästä, asemasta tai mistään ulkoisesta riippumatta. Voi muistella lapsuuden ja nuoruuden kevätpäiviä ja tuntea sen saman ihmettelyn ja odotuksen tunteen. Kesä on jo ovella! Nauttikaa ihmiset jokaisesta päivästä ja pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.

Kirjanjulkistuspäivän fiiliksiä

Koin tänään suurta työniloa, johon iltapäivästä varjon loi suru-uutinen Germanwingsin lentoturmasta.

Tuntuu, ettei osaa nyt oikein iloita päivästä, joka alkoi aurinkoisesti ja pienellä hyvällä jännitystuntemuksella. Tänään oli nimittäin FRM:ää esittelevän kirjani julkistuspäivä. Kirjan, joka kertoo väsymyksen ja siitä aiheutuvien riskien hallinnasta ja johon oma aikaisempi työni lentoyhtiön resurssivastaavana on toiminut koko aiheen kivijalkana.

Tilaisuus sujui oikein mukavasti ja oli ilo kertoa paikalle saapuneille toimittajille, yhteistyökumppaneille ja ystäville sekä kirjasta että yleisesti FRM:stä. Sivusimme tietysti paljon lentotoimintaa, koska sieltä oma osaamiseni väsymysriskin hallinnan parissa on peräisin. Siksikin oli niin kovin musertavaa kuulla onnettomuusuutinen radion uutisista, ajellessani kotiin tilaisuudesta.

Nyt en oikein jaksa iloita kirjani menestyksestä, mutta senkin aika tulee. Kirjoitan myöhemmin lisää iloisemmissa merkeissä. Nyt syvä myötätuntoni on erityisesti onnettomuudessa menehtyneiden omaisten ja samaten koko Germanwingsin työntekijöiden parissa.

Muistetaan taas, että elämä on elettävä nyt, eikä joskus sitten kun... Pitäkää huolta itsestänne ja toisistanne.

Kirja: Väsymys työelämässä - riskit ja hallinta ilmestymässä pian!

FRM, Fatigue Risk Management, alkoi ohjata työtäni ja sitä kautta myös koko elämääni noin kymmenen vuotta sitten. Tämä tiivistyy nyt 144 sivuiseen kirjaani, joka ilmestyy kirjakauppoihin maaliskuun puolenvälin tienoilla.

Voit tutustua kirjaan kustantajan www.neirol.fi sivulta ja halutessasi tilata kirjan myös suoraan minulta ennakkona hintaan 25 € sähköpostilla paivi (at) vitalgo.fi.

Kirjan teko kesti paljon kauemmin, kuin aloittaessani vuoden 2011 lopulla luulinkaan. Hyvä niin, sillä nyt tiedän siinä olevan enemmän sisältöä, käytännön asiaa ja kokemustakin, kuin olisi ollut nopeammalla valmistumistahdilla.

Tietokirjan tekeminen on haasteellista, ja varmasti jo kirjoittaessa osa asioista on kehittynyt eteenpäin. Väsymyksen ja siitä aiheutuvien riskien hallinta pitää sisällään unilääketieteen, ravitsemustieteen, käyttäytymistieteen ja vielä taloustieteenkin asiaa.

Teoriaopinnot näistä asioista ovat tärkeitä ja itsekin opiskelen niitä innolla yhä lisää. Kirjaan olen tiedollisen pohjan lisäksi pyrkinyt saamaan näitä asioita yksilön, organisaation ja käytännön työelämän kannalta sopivaan muotoon.

Suurin toiveeni kirjan ilmestyessä on, että se lisäisi väsymyksen hallinnan mielekkyyden oivaltamista erilaisissa organisaatioissa. Väsymysriskin hallintaan (FRM) ei ole yhtä mallia, vaan jokaisen yrityksen täytyy se itse luoda.

Aloittaesani 2005 hakemaan tietoa asiasta ja soveltamaan sitä työssäni resurssivastaavana ei Suomesta löytynyt asiaan tietoa. Toivon tästä kirjasta löytyvän nyt niitä vastauksia, joita itsekin silloin etsin. Tämä kirja on siis ihmisille, jotka tekevät vastuullista työtään turvallisuuden, työssäjaksamisen ja -viihtymisen puolesta tuloksellisuutta unohtamatta.

Onnellisena kirjan valmistumisesta ja vähän perhosia vatsassa tunteella toivotan kaikille vireää viikonalkua!

- Päivi